torstai 17. heinäkuuta 2014

Mukavasti mutsilassa - osa 1.

Mukavaa torstaita täältä mukavasta ja kodikkaasta mutsilasta!

Viime päivät täällä ovat sujuneet siivoillen, shoppaillen ja valokuvia nappaillen. Tällä kertaa olen keskittynyt lähinnä sisätilojen kuvaamiseen. Mieli tekisi kuvata koko huusholli katosta lattiaan, kun täällä on niin viihtyisää, mutta mutsi ei halua suuren suurta nettijulkisuutta, edes kodilleen. Pienenpiä yksityiskohtia ja kokonaisuuksiakin sen sijaan olen saanut luvan julkaista, joten niillä mennään.

Teen suosiolla kaksi postausta näistä kuvista, sillä yhdestä tulisi taas sellainen parinkymmenen kuvan jättisuuri pläjäys. Ensimmäiseksi keskityn eteiseen ja vessaan, seuraavassa osassa jumahdetaankin sitten olohuoneeseen :)

Eteinen on minusta kiva, se on juuri sopivan kokoinen, ilman turhia hukkaneliöitä, mutta silti sinne mahtuu kaikki tarvittava. Peilikaapin sisään kätkettyä vaatenaulakkoa vastapäätä on kapea kenkähylly. Mä tietenkin ihailen sitä, koska haluaisin meille kotiin samantyyppisen ;)



Vaatekaapin päätyyn seinälle on sijoitettu ylimääräinen naulakko, josta on paljon iloa ja hyötyä vieraiden vaatteiden säilytyksessä. Sen alla on yksinkertainen korituoli, jossa on hyvä istua kengännauhoja solmiessaan. Tuolin alla olevassa punaisessa korissa mutsi säilyttää villasukkiaan. Mä tartten kanssa jonkun tuollaisen korin, josta villasukat ovat helposti ja näppärästi saatavilla aina kun niitä tarvitsee :D



Sitten siirrytään vessaan, josta mä olen ihan kamalan kateellinen mutsille ;) Se on niin kaunis, vaalea ja siellä on runsaasti säilytystilaa. Eikä siellä ole suihkua tai pyykkihuoltoa, vaan se on pyhitetty ihan vaan vessaksi. Meillä kotona kun kylppäri on niin susiruma, ettei sitä viitsi edes kuvata, oli suorastaan ilo räpsiä kuvia tästä mutsilan vessasta ;D



Aurinkoista iltaa kaikille! Mä lähden nyt siivoamaan ja kattamaan terden pöytää, jotta voidaan syödä ruoka siellä. Seuraavaksi nähdäänkin sitten mutsilan olkkarissa ;)



14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin minustakin! Vähän ehkä liikaa hörsykettä ja kuivakukka-asetelmaa mun makuun, mutta todellakin kaunista ja viihtyisää :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä :) Vessassa parasta on minusta se säilytystilan määrä! Just siksi mä mutsille siitä kateellinen olenkin ;D

      Poista
  3. Ihanaa, kun kaikki on omilla paikoillaan ja järjestysessä. Ja kaunista. Kunpa joku saisi aikaan meilläkin vähän järjestellä tätä kaaosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ai älä! Justiinsa tuo, miten kaikelle on paikkansa ja koti on järjestyksessä, puhdas ja siisti! Onneksi välillä mutsi käy taikasormeaan vilauttelemassa täällä meillä kotonakin, mutta eihän se riitä. Jostain pitäisi itsekin löytää se sisäinen siivouskeiju, jos sellaista nyt edes onkaan... ;D

      Poista
  4. Kivoja yksityiskohtia ja tuo naulakko on tositosi kaunis :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin naulakko on tosi kaunis. Ja toi villasukkakori mua viehättää kaikessa arkisuudessaan ja punaisuudessaan :D

      Poista
  5. Vau, on kyllä ihan kodin tuntua! Mullekkin kelpais tuollanen vähän tilaa vievä kenkäkaappi, niin näppärä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, toi kenkäkaappi on näppärä! Vielä mä semmosen hankin ;)

      Poista
  6. Hauska tuo korituoli, en olekkaan aiemmin nähnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kiva tuoli. Sopiikin tuollaisena, pikkuisen kolmion muotoisena juuri tuohon nurkkaan :)

      Kiva, että tulit vastavierailulle mun blogiin ja ihanaa että liityit lukijaksikin! Olet lämpimästi tervetullut :)

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)