torstai 17. maaliskuuta 2016

Pataleipä


Nyt mä keksin! Mä rupeenkin ruokabloggaajaksi!

Tai sitten en. Ruokabloggaajat ymmärtääkseni ovat taitavia ja innokkaita kokkaajia. Minä en ole kumpaakaan. Syödä kyllä tykkään, mutta mieluiten jonkun muun valmistamaa ruokaa. Onneksi on P, hän on sekä taitava että innokas kokki, ja vastaakin meidän perheen ruokahuollosta lähes täysin. Leipomisesta hän ei kyllä kovinkaan innostunut ole, joten se vähä mitä meillä leivotaan, tehdään joko yhdessä tai sitten minä pyöritän sen pari pellillistä sämpylöitä.

Viime syksynä tehtiin pari kertaa pataleipää. P teki taikinan valmiiksi illalla ennen nukkumaanmenoa ja minä leivoin sen sitten leiväksi seuraavana päivänä töistä tultuani. Tämän leivän erikoisuus on juuri tuo pitkä kohotusaika. Kotilieden reseptin mukaan juuri se on leivän todella herkullisen maun salaisuus. Tämä leipä on muuten tosi helppo tehdä. Niin helppo, että onnistuisin itsekin ;) Taikinaa ei nimittäin tarvitse vaivata missään vaiheessa.

Internetin ihmeellisestä maailmasta me yleensä uusia ruokaideoita etsitään, ja sieltä on tämäkin resepti peräisin. Laitan tähän nyt tuon Kotilieden reseptin, mutta googlettamalla löytää paljon lisää!




Rouheinen pataleipä
AINEKSET:



4 dl vehnäjauhoja

3 dl sämpyläjauhoja

1,5 - 2 tl suolaa

0,5 tl kuivahiivaa

3,5 dl vettä





VALMISTUS:


* Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Älä vaivaa taikinaa! Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12-24 tunniksi. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän leipään syntyy makua.
* Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Muotoile taikinasta pyöreä leipä, mutta älä vaivaa taikinaa. Peitä leivinliinalla ja anna kohota vielä puoli tuntia. 
* Pane kannellinen, 2-3 litran uunipata kylmään uuniin ja käännä termostaatti 225 asteeseen. Kun taikina on kohonnut pöydällä puolisen tuntia, ota kuuma pata uunista ja nosta taikina tulikuumaan pataan. Tee pinnalle muutama koristeviilto ja ripausta päälle hivenen jauhoja niin saat kauniin leivän. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin puoleksi tunniksi.. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä vartin verran.
* Ota pata uunista ja kumoa leipä. Se irtoaa padasta helposti. Älä peitä leipää leivinliinalla, jotta se säilyttää rapean kuorensa.
  

Resepti: Kotiliesi

Voin suositella tätä leipää todella lämpimästi! On hyvää ja erinomaisen helppo valmistaa. Ja ei muuten huolta, jollei taloudesta satu löytymään kannellista pataa. Uuninkestävä, kannellinen teräskattila ajaa tässä saman asian. Tärkeintä on, että astia, oli se sitten pata tai kattila, johtaa hyvin lämpöä ja kuumenee uunissa tulikuumaksi. Me käytimme vanhaa kattilaa padan asemesta ja hyvä tuli :) 





torstai 10. maaliskuuta 2016

Nimetön

Yritän kuumeisesti miettiä otsikkoa ensimmäiselle postaukselle pitkään aikaan.

Pitkän kuivan kauden loppu - äh, liian pitkä ja sisältää lupauksen, jota en tiedä varmaksi voivani pitää. En tiedä onko tämä blogihiljaisuuden päätös, vaiko vain välisoitto edelleen jatkuvassa hiljaisuudessa. Toivoisin sen olevan ensimmäistä, mutta en voi luvata.

Uusi alku - kuulostaa liian käytetyltä fraasilta. Ja tätäkin vaivaa sama mahdollisuus tyhjän lupaamisesta kuin edellistä.

Pitkästä aikaa - no ei nyt sentään! Tekopirteä kulunut tervehdys.

Pitääkö yhden saakelin otsikonkin takia nähdä tällaista päänvaivaa? Kannattaisko relata vähän, ennenkuin kyllästyy koko touhuun jo ennen leipätekstiä? - aivan loistava muuten, mutta ei sovi otsikoksi.

Päätän kuitenkin ottaa vaarin neuvostani, joten otsikoksi päätyy turhautumisen siirtokeinona Nimetön. En tiedä jääkö tämä otsikoksi valmiiseen postaukseen, vai keksinkö paremman kirjoittaessani. Jos keksin, toivottavasti muistan deletoida tämän esipuheen ennen julkaisua.



Meikäläisen bloggaus on ollut jäissä jo kuukausimääriä. En tiedä miksi, ei vaan ole huvittanut yhtään. Postausaiheita on kyllä kokoajan ollut jemmassa, mutta valmiiksi saaminen on tuntunut liian työläältä. Ja mitä pidemmäksi tauko on venynyt, sitä suuremmaksi kynnys uudelleen aloittamiseen on kasvanut. Päätin jo loppuvuodesta kertaalleen pistäväni pillit pussiin ja sulkevani koko blogin. En saanut aikaiseksi sitäkään. Ehkä laiskuuteni oli alitajuinen merkki halusta jatkaa, tai sitten vain silkkaa laiskuutta. En tiedä.

En tiedä sitäkään, kuinka aktiivisena bloggaus nyt jatkuu, vai jatkuuko se lainkaan. Aika näyttää. Tänä vuonna yllättäen lisääntyneen vapaa-ajan myötä kuitenkin heräsi ajatus herätellä blogia jälleen eloon.


Kuluneiden kuukausien aikana olen pohtinut blogin suuntaa tosi paljon. Sisustusblogiksi siitä ei ole, sen tiedän nyt. En yksinkertaisesti keksi riittävästi postattavaa pelkästä sisustuksesta, enkä muutenkaan ole alinomaan sisustamassa kotiani. Olen liian hidas tekemisissäni sillä saralla voidakseni pitää sisustukseen painottuvaa blogia.

Pääpainoksi en myöskään halua kosmetiikkaa. En koe sitä omaksi alueekseni, vaikka mielelläni kosmetiikkatuotteista höpöttelen ja vielä mieluummin niitä käytän. Vaikka jo lopetin kosmetiikan aktiivisen vähentämisen (tai sen yrittämisen), en silti halua alkaa ostelemaan sitä intopinkeänä lisää. Haluan pitää järjen päässä, joten en viitsi omistautua kosmetiikalle blogissakaan liiaksi.

Kissat ovat edellen oleellinen osa elämääni. Niistä toivoisin jaksavani tarinoida enemmänkin, mutta en aio kissabloggaajaksikaan muuttua.

En ole juuri tullut hullua hurskaammaksi pohdinnoissani. Näyttää siltä, että kokeilen edelleen vanhaa konseptia, eli kotoilua, kosmetiikkaa ja kissoja, tosin en välttämättä tässä järjestyksessä. Jotain uutta maustetta pitäisi kuitenkin saada mukaan, mutta ehkä se löytyy jos alkuun pääsee. Ehkä ei.


En tiedä huomaako kukaan enää näin pitkän tauon jälkeen uutta postausta Daralandiassa. Tai jaksaako kukaan sitä lukea. Kiinnostaako ketään tällainen tyhjänpäiväinen töherrys enää näin pitkän ajan ja niin monen hukkaan heitetyn tekohengitysyrityksen jälkeen?

Suoraan sanoen, en jaksa kauheasti edes välittää. Mä kirjoitan kun huvittaa ja ne lukevat, keitä huvittaa. En tunne halua alkaa kunnianhimoiseksi bloggaajaksi.


Postauksen kuvat on otettu viime elokuussa Ristiinassa, eivätkä ne liity mitenkään postauksen asiasisältöön. Valitsin ne mukaan siksi, koska niiden maisemat ovat kauniita, ja haluan jotenkin blogin puolellakin tuota reissua muistaa, edes pelkkien kuvien välityksellä.



Tapaamisiin, toivottavasti!