torstai 30. huhtikuuta 2015

Hauskaa vappua!!






Hauskaa vappua kaikille!!!

Melkein 10 kuvaa kesään - huhtikuu 2015

Kas niin, armaat ystävät. Olen tietenkin jo niin laiska, että siitä voisi kehittää taiteenlajin, mutta hei, rajansa kaikella. Näin huhtikuun viimeisenä päivänä, vappuaattona, lienee aika vihdoin julkaista se huhtikuun kuva siitä samasta maisemasta, jota olen syyskuusta alkaen kuvannut. Kuva ei paljoa poikkea maaliskuusta, pikkuisen on vihreämpää toki.





Tällä kertaa kuvaamista ei häirinnyt päivänvalon puute, sillä päivät ovat jo huhtikuussa olleet niin pitkiä, ettei mulla ole ollut ongelmaa olla kuvaamassa valoisaan aikaan. Nyt ongelmia asettikin yllättäen aurinko. Ns. oikean kuvaamispäivän aikoihin täällä paistoi aurinko ja keli oli kuin morsian. Minä otin kuvia samasta maisemasta monena päivänä moneen eri aikaan. Ja aina kuvista tuli ihan hirmuisen tummia! :(  Jotenkin tuo tienpätkä tuntuu jäävän varjoon, paistoi aurinko sitten mistä suunnasta hyvänsä. Otin kuvia aamulla ennen töihin lähtöä, kun aurinko nousi viistosti takaa, kokeilin töistä tullessa iltapäivällä, kun aurinko paistoi viistosi edestä. Ja molemmissa tapauksissa tausta loisti, mutta itse tie jäi pahasti varjoon. Viikonloppuna kävin keskellä päivää koklaamassa onneani, muttei tuonut sekään toivottua lopputulosta. Ihan illalla, suoraan vasten auringonlaskuakin kävin kerran kuvaamassa. Tosi upea oli se auringonlasku, mutta itse tuota tienpätkää ei meinannut edes löytää kuvasta kaiken sen taivaanrannan väriloiston edestä...

Lopulta luovutin, ja hyväksyin sen, että kaikkein selkeimmän kuvan tuosta tiestä tähän aikaan vuodesta saa pilvisenä päivänä. Tämä kuva on otettu 19.4. iltapäivällä, jolloin taivas oli pilvinen mutta tyyni. Ja silti tässäkin kuvassa on kirkastusnamiskuukkelia käytetty, jotta kuvasta jonkinmoinen tulisi. Huoh...

No, tuli kuvattua sentään, ja jopa näin ihan yhdennellätoista hetkellä postattuakin ;D Ja tässä vielä kollaasit aiemmista kuvista:




Ihanaa pitkää viikonloppua kaikille!! Ja riehakasta vappua!! :D

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Pitkästä aikaa...

Hyvää perjantai-iltaa, pitkästä aikaa!

Kuukausi on vierähtänyt siitä, kun viimeksi blogiani päivitin. Blogihistoriani pisin tauko. En edes tiedä, mistä se johtuu, sillä postattavaa kyllä olisi. Viitseliäisyys on se, mikä puuttuu. Tämä kuukausi on ollut taukoa paitsi omasta blogista, myös koko blogimaailmasta. En ole juuri muitakaan blogeja lukenut, paitsi puhelimella satunnaisesti. Puhelimen kautta kommentointi yleensä jää, sillä se tuntuu kovin hankalalta näin ihan oikeaan läppäriin verrattuna.

Joskus viime syksynä päätin, etten aio tuntea huonoa omatuntoa, jos en jaksa blogata. Tämä on harrastus, joten ei siitä stressiä pitäisi repiä. No, pakko on myöntää, että huono omatunto on tullut ja pikkuista stressiäkin postaamattomuudesta. Nyt koen, että on anteeksipyynnön paikka.

Anteeksi siis, että katosin, yhtään mitään ilmoittamatta. En suunnitellut katoavani, en suunnitellut näin pitkää taukoa. Se vain venähti sellaiseksi. En aio selitellä, sillä selityksiä ei ole. Enkä enää uskalla luvata parempaa jatkoakaan, vaikka näin kevään tullen virtaa tuntuukin riittävän enemmän. Niin monta kertaa olen kuitenkin lujasti päättänyt taas aktivoitua, ja unohtanut sen päätöksen.
Haluan vain pyytää anteeksi.


Ihan kokonaan en tosin sosiaalisen median kentältä kadonnut, sillä Instagramia olen päivittänyt ahkerasti. Sieltä löytyy kuvien muodossa kuukauden kuulumiseni, ja sieltä siirrän nyt niitä tänne bloginkin puolelle. Monet bloggaajat tekevät säännöllisesti Insta week tai Insta month -postauksia. Olkoon tämä nyt minun ensimmäiseni sitä Insta month-sarjaa. Jatkosta tosin en tiedä, mutta olisihan tuossa ehkä ideaa ;)


Päällimmäisenä kuluneesta kuukaudesta mieleeni on jäänyt Pohjois-Karjalassa mökillä vietetty lomaviikko. Samanlaista jäiden sulamisen ilottelua kuin viime keväänä, ei nyt päästy todistamaan, mutta ei se mitään haittaa. Loma on silti aina lomaa ja tekee hyvää irrota kokonaan arjesta viikoksi. Erityisbonuksen lomaan antaa minusta aina silti tuo Pohjois-Karjala ja ne mökkimaisemat. Siellä minun sieluni lepää ja nautin jokaisesta hetkestä <3

Säiden puolesta keli oli nyt huomattavasti talvisempaa kuin vuosi sitten. Noin puolet lomasta tuprutti lunta, toisen puoliskon paistoi aurinko. Paikoitellen lumet ja jäät vähän kerrassaan alkoivat sulamaan lähiympäristössä, mutta meidän mökkijärvi oli ja pysyi aivan jäässä koko lomamme ajan. Pääsiäissunnuntaina tosin ehdin jo innostua kun näin selviä vetisiä paikkoja järven selällä, ja kuulutin P:lle että nyt siellä on jo paikoin sulaa. Hän palautti minut reaalitodellisuuteen varsin nopeasti. Siitä huomasi kaupungin kasvatin ja maaseudun lapsen eron: minä, kaupungissa kasvanut luulin jo järven olevan paikoitellen sula, kun taas P, maaseudulla lapsuutensa elänyt, tiesi heti että se oli vain vettä ja lumisohjoa jään pinnalla :D

 
Kissatkin nauttivat mökkielämästä, ja varsinkin ulkoilusta täysin siemauksin. Mua pelotti kamalasti, kun ensimmäistä kertaa päästettiin Viljami ulos vapaasti. En ehtinyt pelätä puolta tuntiakaan, kun tajusin, että se on maalaiskatti syntyjään ja maaseutu on sillä verissä. Se osoittautui heti aivan verrattomaksi ulkokissaksi: se kierteli pihamaalla ja ihan lähiympäristössä, tuli säännöllisesti sisään päivän mittaan syömään ja meitä moikkaamaan, ja yöksi tuli sisälle ihan omasta tahdostaan ja oma-aloitteisesti. Kolmantena lomapäivänä Viltsu kiipesi pihamaalla olevaan salavaan ja kekkasi puissa kiipeilyn ihanuuden. Viivi, meidän "vanha rouva", joka ei juurikaan ole puussa viihtynyt, kiipeili sen perässä. Taavikin kävi kerran alaoksalla, mutta ei viihtynyt. Enimmäkseen se mötkelsi pitkin pihamaata ja asettui iltapäivästä terassin tuolille päiväunille. 


Kuukauden aikana olen toki tehnyt paljon muutakin. Pääosin aika on kulunut töissä, mutta ehdin muutakin. Olen ollut viikonlopun Hyvinkäällä mutsilassa ja viettänyt Earth Hour-tunnin kynttilänvalossa netti- TV- ja radiohiljaisuudessa. Olen käynyt äänestämässä ja nauttinut omalta kotipartsilta avautuvista auringonlaskuista. Ja olen ilahtunut hurjasti kevään ensimmäisistä villikukkasista ja vihreistä lehdistä pensaissa.



Siinäpä se kuukausi. Tänä viikonloppuna aion olla vaan ihan rennosti ja kirjoittaa pari tärkeää sähköpostia. Ja päivittää itseäni maailman kartalle blogimaailmassa. Olen jo ottanut kuvat pariin uuteen postaukseen, joten jatkoa seuraa täällä bloginkin puolella :)

Ihanaa viikonloppua kaikille!