lauantai 3. elokuuta 2013

Purnukkavuoren pienennystä - heinäkuu 2013

Heinäkuu on ohi ja on aika käydä läpi sen aikana loppuneet kosmetiikkatuotteet. Ilokseni voin kertoa, että purnukkavuori pieneni peräti viiden tuotteen verran :) En ostanut kerrassaan mitään kosmetiikkaa koko kuukauden aikana ja loppuun kulutin viisi tuotetta! Neljä näistä kului ihan normaalisti käytön seurauksena, viides loppui vahingossa pienen "tapaturman" takia.

Otetaan ensiksi se tapaturmainen loppuminen, eli kesäkuussa Joensuun Yves-reissulta kaupanpäällisiksi saatu Retropical -suihkugeeli. Tämän kanssa kävi niin hullusti, että mieheni lähtiessään parin päivän työmatkalle nappasi sen mukaansa. Valitettavasti pullon korkki ei ollut kunnolla kiinni, kun hän sen reppuunsa työnsi, ja kun hän sitä alkoi reissussa repusta kaivamaan, oli koko sisältö käytännössä vuotanut repun pojalle.

Minä ehdin tätä suihkugeeliä kokeilemaan vain kerran, P sentään pari-kolme kertaa. Niinpä päätin kysyä häneltä mielipidettä siitä tätä postausta varten, kun omat kokemukset jäivät niin vähäisiksi. Pyysin häntä kuvailemaan sen tuoksua, kun hän ihmetteli, että mitä siitä oikein pitäis kertoa.

"Raikas ja hedelmäinen...", P aloitti.

Tässä vaiheessa minä olin ylen tyytyväinen kuvaukseen. Hyvin alkaa!

"... ehkä hieman korkkinen ja tamminen", P jatkoi.

Tässä vaiheessa tajusin, että mua pilkataan, ja rupesin nauramaan ;D

Oli miten oli, niin positiivinen oli ainakin se mun ainokainen kokemukseni tästä suihkugeelistä. Mitä tuoksuun tulee, niin sanoilla raikas ja hedelmäinen kuvailisin sitä itsekin, tosin korkkisuutta taikka tammisuutta en siitä löytänyt pätkääkään :D

Jatketaan sitten niillä ihan oikeassa käytössä loppuun kuluneilla tuotteilla.

  
The Body Shopin Satsuma -suihkugeeli oli aivan ihana!  Kuten kuvasta näkyy, sen pullo otti vähän itseensä mökillä kuumassa saunassa. Yleensä mökillä siirrän pesuaineeni käytön jälkeen viileään pukuhuoneeseen pois saunan kuumuudesta, mutta tämä jäi vahingossa pari kertaa siirtämättä. Sisältöön kuumuus ei onneksi ehtinyt vaikuttamaan, vaikka pullon lommoille vetikin :)

Minä tykkään TBS:n suihkugeeleistä yleensäkin ja tämä ei tosiaan tuottanut pettymystä. Tuoksu oli ihana, sellaisen satsumaisen makeahko ja raikas. Oikein piristävä suihkugeeli. Pullo sitäpaitsi on minusta tosi tyylikäs, ilman noita lommoja tietenkin ;)

Dermosilin Karbamidi -jalkavoide loppui myös. Se oli ihan ok tuote, pehmensi korppukantapäitäni, muttei tuntunut yhtä silkkiseltä ja ihanalta kuin saman firman Yövoide käsille ja jaloille, jonka ylistinkin maasta taivaaseen täällä. Jalkavoiteita mun varastoista löytyy vieläkin peräti kaksin kappalein, vaikka niitä paljon oon kesän aikana nyt kuluttanutkin. Ihan heti en siis pääse niitäkään lisää ostamaan...


Lushin The Sacred Truth -tuorekasvonaamio loppui vihdoin. Nämä tuorenaamiothan pitää säilyttää jääkaapissa, eivätkä ne sielläkään säily kuin muutaman viikon. Minä olenkin pistänyt niitä yksittäisannoksina pakastimeen, jotta eivät pilaannu ja mene hukkaan. Mitään haittaa en ole huomannut pakastamisen niille aiheuttavan.

Olen ylipäätään ihastunut Lushin tuorenaamioihin, yksikään niistä ei ole vielä tuottanut mulle pettymystä ja sitä ei tehnyt tämäkään. Paras niistä tämä ei kuitenkaan ollut ja tuskin ostankaan lisää, kun kerran mielestäni kivempiakin on tarjolla. Ihan miellyttävä tämäkin oli: koostumus oli pehmeä ja notkeasti kasvoille levittyvä, tuoksu miellyttävä, jotenkin ehkä yrttinen. Iho tuli pehmeäksi, mutten mitään kovin ihmeellistä huomannut kuitenkaan. Seuraavaksi koklaan jotain muuta.
Kasvonaamioni loppuivat kokonaan tämän myötä, joten sellaista shoppailua on toivon mukaan tässä kuussa luvassa ;)

Viimeisenä vuorossa taas Kuukauden kuningatar, joka tällä kertaa on Lushin lähes täydellinen Veganese -hoitsikka. Tämä on ehdottomasti paras hoitoaine, mitä olen kokeillut. Se sopi mun liuhuletilleni täydellisesti.

Tämä hoitoaine on koostumukseltaan kevyt, mutta silti ihanasti hiuksia silottava ja pehmentävä. Kuivuttuaan hiukseni olivat raikkaan ilmavat, kiiltävät ja sileät. Tuoksu tässä on mieto ja maanläheinen, sitruksisella pohjanuotilla varustettuna. Tätä täytyy saada lisää, sääli vain, ettei hoitsikka-arsenaalini ole vielä lähelläkään loppua.
Minä en ole itse vegaani, mutta tukkani taitaa sitä olla :D

Siinä oli heinäkuun saldo, ja vielä jäi elokuullekin pari juttua jotka jo viimeisiään vetelevät. Tässä kuussa suunnitelmissani on muuten tehdä postaus kaikesta omistamastani kosmetiikasta. Se tosin on helpommin sanottu kuin tehty, sillä kosmetiikkatuotteeni ovat suht levällään pitkin kämppää ja se varasto ei mikään pikkuinen ole. Jahka saan aikaiseksi kerätä kaiken yhteen läjään, toteutan kuitenkin suunnitelmani ja teen sen postauksen. Kun kerta Irinakin sen jo teki, on mun pakko kanssa yrittää ;) Luvattu mitä luvattu!

Letkeää lauantai-iltaa kaikille!

12 kommenttia:

  1. Hyvin sullakin loppui tuotteita. :) Pssst, mulla on elokuulle loppuneita tuotteita jo kolme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo kolme!?! Sä oot kyllä tosi tehokas tässä hommassa, ei muuta voi sanoa!

      Poista
    2. Joo, mulla oli lähes loppu noi jo heinäkuun lopussa. :) Mut vaikka noita nyt tuntuu loppuvan, niin ei se ainakaan mun kosmetiikkakorissani vielä näy. :D

      Poista
    3. Mutta sulla on sentään hyvä se, että kaikki mahtuu sinne koriin! Mä joutuisin varmaan hankkimaan sellasen jättimäisen vesihyasinttikorin omilleni, jos aikoisin kaikki pistää samaan koriin ;D

      Poista
    4. No se on kyllä ihan totta! On mulla toki tikashyllyn tasoilla, suihkunurkkauksessa, lavuaarin päällä, peilikaapissa ja "yöpöydällä" tuotteita, mutta ne on pääosin käytössä kaikki. :)

      Poista
    5. Irina, mulla on kans kosmetiikkaa siroteltuna pitkin poikin siksi, että käytän niitä eri paikoissa :) Yöpöydällä on jalkavoidetta ja käsivoidetta yms sellasta mitä käytän iltaisin ennen nukkumaan menoa. Suihkunurkkauksessa on tietenkin pesutuotteet, olkkarissa puolestaan naamarasvat ja meikit, kun yleensä olkkarissa teen aamutoimet jne. Sama koskee muuten siivousaineita; aktiivikäytössä olevat säilyvät siellä, missä niitä käytetään ja siivouskomerossa on vähän harvemmin käytettävät jutut.

      Poista
  2. Tuota dermosilin yövoidetta (käsi ja jalat) pitänee ostaa kunhan saan loppuun entiset, eli noin puolen vuoden päästä :D

    Kiva kun kirjoittelet noista kosmetiikkatuotteista kokemuksiasi *kiitos ja muisk* hana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi sitä Dermosilin voidetta! Nyt on jo ikävä, enkä vielä voi uutta hankkia...snifts :(

      Pusu ja rutistus siulle murmeli <3 <3

      Poista
  3. Toi Veganese-hoitoaine kuulostaa hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rebecca, kokeile ihmeessä Veganesea! Se on vegaaninen tuote, joten saattaisi sopia hyvin sun elämänfilosofiaan muutenkin ;) Osta vaikka sellainen 100g pienempi pullo ensin kokeiluun, ja isompi sit jos tykkäät :) Mun eka pullo sitä oli 100 grammainen ja tää nyt kulunut oli jo 250 grammainen. Kai mun se puolen litran pönikkä pitää seuraavaksi hankkia... ;D

      http://www.lush.fi/tuotteet/hiustenhoitotuotteet-nestemaisethoitoaineet/veganese-100-g-101992

      Poista
  4. REIPASTA!! En voi muuta sanoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan :) Olen ihan tyytyväinen itsekin, varsinkin siihen, etten sortunut ostelemaan mitään heinäkuussa ;)

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)