Ruusujen aika

Tammikuun neljäntenä päivänä, hyvin myöhään illalla vuonna 2016, minä kaaduin mökillä liukkaassa ja lumisessa rinteessä matkalla rantasaunalle, ja rikoin oikean sääriluuni niin pahasti, että siitä toipuminen on vieläkin kesken. Jalan parantuminen on kuitenkin edistynyt hyvin ja on nyt loppusuoralla. Olen luopunut (avattavasta ja suljettavasta) kipsistä kokonaan ja joka päivä kävelen enemmän ja enemmän myös kokonaan ilman kyynärsauvoja. Jos sauvoja käytän, käytän ainoastaan yhtä sellaista ja kulkiessani kävelyni muistuttaa lähinnä satavuotiaan mummelin köpöttelyä. Mutta ei sen väliä. Opin lisää joka päivä ja minä olen nyt opettelemassa kävelemään uudestaan.

Pitkä matka on tammikuusta kuljettu tähän päivään ja minä olen vähintäänkin kiitoksen velkaa todella monelle henkilölle. Ihan ikioman ruusukimpun veisin jokaiselle minua auttaneelle jos vain voisin. Mutta koska se ei ole mahdollista, jaan tässä postauksessa ruusut nyt edes niille tärkeimmille.

Ruusut Joensuun alueen ensihoitajille kaikesta avusta, myötätunnosta, ymmärryksestä, leppoisasta seurasta ja hyvästä huumorista!

Mökiltä Joensuuhun Pohjois-Karjalan keskussairaalaan mua kuskasi yksi mies ja yksi nainen. Erityisesti mieleeni jäi se nainen, joka oli kanssani ambulanssin takaosassa ja jonka myötätuntoisuus ja empaattisuus teki minuun suuren vaikutuksen.

Joensuusta Helsinkiin mut vei kaksi Kontiolahdella asuvaa miestä, joiden kanssa tuli viiden tunnin ajomatkan aikana juteltua kaikenlaista mukavaa aina työasioista hyviin vitseihin saakka. Heidän avuliaisuutensa, ymmärtävän ammattitaitonsa ja hurtin huumorintajunsa ansiosta tuo pitkä ambulanssimatka oli oikeastaan aika viihdyttävä reissu.

Haluan myös kiittää ruusuilla Pohjois-Karjalan keskussairaalan hoitajia ja lääkäreitä, sekä erityisesti sitä erittäin kokenutta ja hyvää lääkintävahtimestaria, joka veti sääreni luut takaisin paikoilleen niin, että jalka saatiin lastoitettua ja pahin tuska hellitti. Hän oli selvästi niin kokenut ja varma otteissaan, että mä luulin hänen olevan ortopedi aina siihen asti, kunnes kysyin siitä häneltä, ja hän totesi naurahtaen olevansa lääkintävahtimestari.

Töölön sairaalaan päästyäni opin pari asiaa. Ensinnäkin hoitajat, olivat he sitten sairaanhoitajia tai lähihoitajia, ovat painonsa arvoisia kultaa ja enemmänkin. Toiseksikin heille pitäisi maksaa kolme kertaa se, mitä nykyisin maksetaan, ja ehkä sitten voitaisiin puhua kohtuullisesta palkkauksesta.

Sain todella hyvää hoitoa. Hoitajat tekivät toisinaan jopa 12 tuntisia työvuoroja, mutta jaksoivat silti olla ystävällisiä, auttavaisia ja iloisia. He hoitivat potilaidensa kaikkein intiimeimpiäkin asioita hienotunteisesti ja potilaansa yksityisyyttä kunnioittaen. Mulla ei ollut todellakaan itku kaukana siinä vaiheessa, kun en pystynyt vuoteesta liikkumaan mihinkään ja huomasin kuukautisten alkaneen ja sotkeneen paitsi minut, myös vuoteen. Hoitaja suhtautui asiaan niin ymmärtävästi, luontevasti, minun fiiliksiäni kuunnellen ja sopivasti hieman Murphyn laista vitsaillen, että itseänikin alkoi naurattaa. Sitten hävetti huomattavasti vähemmän se, kun ensimmäisen kerran elämässäni toinen ihminen siivoaa mun kuukautissotkuni.

Ruusut siis Töölön sairaalan ortopedis-traumatologisen osasto 4:n henkilökunnalle, erityisesti niille sairaanhoitajille, jotka jaksoivat suhtautua huumorilla meidän kuuden hengen huoneen naisten huonoihin vitsehin ja vuorokausittaisia virtsamääriä koskeviin vedonlyönteihin. ;D

Erityiskiitokseni ortopedilleni, "tohtori-Tuomakselle", joka fiksasi ne luunkappaleet jälleen kokonaiseksi sääriluuksi. Hän oli hyvin herttainen ja kontrollikäynnillä kertoi niin innoissaan siitä uudesta teknologiasta jota leikkauksessaan käytti, että minä vilpittömästi uskon, että siinä on mies aivan oikealla alalla.

Olen kiitollinen Suomen terveydenhoitojärjestelmälle, joka takaa sen, että kaikilla on mahdollisuus laadukkaaseen hoitoon, varallisuuteen katsomatta. Tämän takia me niitä korkeita veroja maksetaan, ja omasta puolestani maksan niitä taas entistäkin iloisemmin, jahka töihin pääsen!

Haluan myös kiittää teitä, rakkaat blogini lukijat kaikista tsemppaavista kommenteistanne ja myötäelämisestänne! Kiitos myös siitä, että otitte blogini niin mukavasti vastaan taas pitkän blogitauon jälkeen <3

Viimeisimpänä, vaan ei todellakaan vähäisimpänä, minä kiitän miestäni ja äitäni kaikesta siitä, mitä he ovat kuluneen kevään ja kesän aikana tehneet minun hyväkseni! Heidän apunsa, tukensa, rohkaisunsa ja voimansa on tullut todella tarpeeseen ja saatan sitä tarvita vieläkin.  (He toki ovat kiitoksia saaneet reaaliaikaisestikin :D)

KIITOS TEILLE RAKKAANI! Kyl te tiiätte! ❤❤❤