tiistai 21. toukokuuta 2013

Täyden kympin haaste

Huhheijaa hellettä! Aurinkoinen ja lämmin viikonloppu on takanapäin ja euroviisut ja lätkän MM-kisat saatu käytyä enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä. Uusi viikkokin on jo pyörähtänyt mukavasti käyntiin.

Mulle on plakkariin viime aikoina kertynyt muutama haaste ja tunnustuskin, jotka jokainen ansaitsevat tulla noteeratuksi. Nyt siis vyötän kupeeni ja aloitan jo alkukuusta Maailman paras paikka -blogin Jossulta saamastani 10 kysymyksen haasteesta. Haasteen ideana on kertoa kymmenen asiaa itsestään, vastata haastajan kysymyksiin, keksiä omat kymmenen kysymystä ja haastaa ihmisiä eteenpäin. 

Tämä oli mieluinen, mutta varsin haasteellinen tehtävä. Ei ollutkaan ihan helppoa miettiä, mitä sitä itsestään kertoisi ja varsinkaan keksiä itse kymmenen kysymystä muille ;) Mutta tulihan tuo kuitenkin valmiiksi, joten täältä pesee:

10 asiaa itsestäni:

1) Minulla on silmälasit.
2) Pelkään hämähäkkejä.
3) Koulussa parhaita aineitani oli äidinkieli ja kuvaamataito.
4) Huonoinpia puolestaan oli matikka, fysiikka ja kemia.
5) En osaa laulaa, enkä muutenkaan ole kovin musikaalinen.
6) Tykkään sairaalasarjoista (ER, Chicagon lääkärit, Greyn anatomia, House).
7) Olen asunut vuosia yksiössä.
8) Rakastan siistiä kotia, mutta inhoan siivoamista ihan kamalasti! Lisäksi olen todella laiska siivoamaan. Tämä ei ole kovin hyvä yhdistelmä, koska elän jatkuvassa ristiriidassa itseni kanssa ja aina tuntuu että pitäisi siivota, jotta olisi mukavempi olla.
9) Laihduttaminen ei tekisi mulle yhtään pahaa.
10) Minulla ei ole ajokorttia.

 (Kuva täältä )

 Jossun kysymykset:

1) Mitä hyvää olet tehnyt tällä viikolla?
- Tein voikukkaseppeleen yhdelle meidän pihan pikkutytölle, joka suri kovasti vaaleanpunaisen hiuspantansa rikkoutumista leikeissä :)

2) Mistä toivot ihmisten muistavan sinut?
- siitä että olen iloinen ja luotettava ystävä

3) Lukeminen vai kuunteleminen?
- lukeminen

4) Katsotko urheilua?
- vaihtelevasti katson, riippuu lajista ja kisoista

5) Aamu vai ilta?
- ilta

6) Mitä söit aamupalaksi?
- kaksi leipää ja pari mukillista kahvia

7) Mitä onni merkitsee sinulle?
- Onni on minusta aika pitkälle asennekysymys. Pienet asiat tekevät onnelliseksi, jos vain haluaa olla niistä onnellinen.

8) Oletko haaveammatissasi?
- en ole


9) Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
- en usko elämäni kovasti viidessä vuodessa muuttuvan. Toivon, että mulla on silloinkin  sama mies ja samat ihanat kisut. Jospa vaikka koti olisi jo kauniiksi kunnostettu ja remontoitu!

10) Lempileikkisi lapsena?
- barbit ja nallekoulu :D

 (Kuva täältä )

 Omat kysymykseni haastetuille: 

1) Mistä aineista tykkäsit koulussa eniten?
2) Mistä vähiten?
3) Luetko tai kirjoitatko itse runoja?
4) Onko sinulla koskaan ollut lemmikkieläimiä? Jos on, mikä oli ensimmäisen lemmikkisi nimi? 
5) Mikä on lempisarjasi telkkarissa?
6) Asuisitko mieluiten kerros-, rivi- vai omakotitalossa?
7) Mikä on seuraava isompi hankintasi kotiin?
8) Mitä muuta harrastat paitsi sisustamista?
9) Onko sinulla jokin taito, jossa olet lahjakas?
10) Mitä odotat eniten tulevalta kesältä?

Nämä kysymykset heitän eteenpäin seuraaviin blogeihin:

- Black + White = Grey
- Design Mertanen Koti
- Little White Home
- Kivitalon arkea
- Oma Koti Valkoinen

Aurinkoa iltaan!

14 kommenttia:

  1. Ihanasti tehty lapsukaiselle tuo seppele :) Ja laihtuminen tekisi oikein hyvää täälläkin!

    Kivaa iltaa ja viikonjatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tyttönen tuli seppeleestä niin iloiseksi, että mullakin oli koko päivä pelastettu :)

      Ihanaa iltaa <3 <3

      Poista
  2. Ihana lukea sinusta uusia juttuja <3 <3 !!!! Kiitos, kun kerroit ne meille!!

    Hyi, tuo hämähäkki tuossa kuvassa. Meillä oli noin 200 kertaa pienempi tänään roikkumassa kaapissa, ällö. Se jo puistatti!! Yack!

    Mukavaa iltaa ihanainen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ookkin karsee hämis! Arvaa että mua puistatti kun googlettelin hämyjen kuvia löytääkseni oikein hirveän yksilön tähän postaukseen ;D

      Meillä on noi kaksi kissaa mm. sitä tarkoitusta varten, ettei pääse hämppikset täällä juhlimaan :) Ansiokkaasti ne on tähän mennessä vedelleet kiduksiinsa moiset kahdeksanjalkaiset.

      Mukavaa iltaa sullekin muru <3

      Poista
  3. Ihana kun teit tämän! Mukava oli lukea sinusta uusia asioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuule itsellesi haasteesta. Pitikin ajatella vähän tarkemmin :)

      Poista
  4. Olipa kiva lukea näitä!
    Olisi mukava kuulla toiveammattisi (en oo yhtään utelias :D).

    Ja kiitoskiitos sinulle, otan mielelläni haasteen vastaan, näitä on ihana aina saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Mun haaveammattini olisi kirjailija. Hirmu sääli onkin, että sellaiseksi ryhtyminen edellyttäisi muutamaa pikkuseikkaa: ekaksi pitäisi osata ja jaksaa kirjoittaakin jotain. Sitten pitäisi osata kirjoittaa se jokin vielä niin kiinnostavasti, että sitä jaksaisivat ihmiset jopa lukea. Ja sitten pitäisi saada joku kustantamaan tuotoksesi kirjamuotoon. Ja ai niin, tää kaikki pitäisi tehdä useamman kerran, ennenkuin voisi kutsua itseään kirjailijaksi... ;D
      Helppoa kuin heinänteko, eiks ni?

      Poista
  5. Kaunis kiitos kivasta haasteesta! :) Näitä on aina ihana lukea ja samalla tutustuu bloggaajaankin aina paremmin ja paremmin. :)

    Mukavaa torstaita! <3

    Miia - OKV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös lukea muiden tällaisia juttuja :) Kivaa torstaita sullekin Miiaseni <3

      Poista
  6. Kiitos vielä täälläkin haasteesta, nyt vihdosta viimein kävin sen kimppuun ja tuloksen voi lukea blogistani :)

    VastaaPoista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)