perjantai 24. toukokuuta 2013

Oranssi on uusi musta?

Heh, tuskin sentään. Vaikka kyllä se vaan kumman virkeältä ainakin näin kukkien muodossa näyttää :)


Lopetan nykyisessä työpaikassani toukokuun lopussa, ja jo eilen sain parilta asiakkaalta kukkia läksiäislahjaksi. Työni on hyvin ihmisläheistä, jossa samojen asiakkaiden kanssa ollaan tekemisissä toistuvasti, joten sikäli asiakkaalta kukkien saaminen ei ole kovin harvinaista. Yhtä kaikki, aina siitä vaan tosi hyvä mieli tulee!

Eilen sain oranssin ruusukimpun sekä yhden oranssin gerberan. Maljakkoja meillä ei juuri ole, joten gerbera pääsi Lidlin pestyyn appelsiinimehupulloon ;D Olin joskus kaukaa viisas ja pesin ja säilytin tuollaisen pullon, koska ajattelin, ettei se ehkä hassumpi olisi pienenä kukkamaljakkona. Eikä tuo muuten yhtään huono sellaisena näemmä olekaan. Keittiön pöydän päädyssä eiliseen asti viihtynyt tuikkukippoasetelma pääsi vihdoin ansaitulle kesälomalle, ja tilalle tyrkkäsin tämän oranssin kokonaisuuden. Heti tuli kesäisempi fiilis keittiöön!


Ruusut pääsivät valitettavasti aika pahasti lakastumaan jo päivän aikana, koska en saanut niitä useaan tuntiin maljakkoon. Siinä vaiheessa kun kotiin selvisin, aloitin välittömästi ruusunelvytysoperaation, mutta valitettavasti se ei juuri tuloksia tuottanut. Onneksi sentään gerbera on ihana ja oikein hehkuva!



Ihanaa ja oranssia perjantai-iltaa kaikille! ;D


9 kommenttia:

  1. Ihana piristysruiske! Ja gerberat on kyllä NIIN kauniita, tulee mun suosikkilistalla heti liljan ja aurongonkukan jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin gerbera nousi heti kukkien kärkikahinaan! On se vaan upea ja vieläpä myrkytön! (Jos siis ADHD haluaa siitä itselleen vegaanisen päivällisen vetäistä, eipä ainakaan kuolemaksi ole ;D)

      Poista
  2. Ihana gerbera! Täälläkin kukkalistan kärjessä! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Kaunis,kukkea ja myrkytön myös kissoille ;) Mikäs sen parempi :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mä oon kanssa ihan hullaantunut! Ruusut viskasin tänään menemään, mutta gerbera sen kun posottaa yhtä tuoreen ja raikkaan näköisenä edelleen <3

      Poista
  4. Gerbera on yks mun lempparikukista!! LOVE IT!! :)

    Toivottavasti on ollut ihana lauantai <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin alan ihastumaan vaan kokoajan enemmän :) Lauantai on ollut ihan mukiinmenevä, huomista odotellessa :)
      Mites sun päivä meni? Lietsusitte N:n kanssa pitkin Stadia eiks nii? ;D

      Poista
    2. YES, meillä oli todella menevä päivä lauantaina ja kivaa oli!! Onneksi N nukkui sentään päikkärit niin jaksoi illalla hengailla ;))!!

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)