keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Viikonlopun shoppailuja

Meidän poppoo vietti viikonloppua Hyvinkäällä mutsin seurassa. Siellä sitten, kuten jo tavallista, käytiin Willassa ostoksilla. Nyt olikin tosi hyvä fiilis shoppailla, koska olin antanut itselleni siihen oikein erikoisluvan ;) Sen verran pahasti ne House-sarjan herkut jäivät mun päähäni kummittelemaan, että päätin käydä niitä hypistelemässä ja jopa ostavani omaksenikin jotain niistä.

Ihan ensiksi käytiin kuitenkin Lidlissä, josta ruokaostosten lisäksi ostin paketin vaniljan tuoksuisia tuikkukynttilöitä. Niitä on kiva poltella iltaisin, kun haluaa vähän erityisen rentouttavaa fiilistä töllön katsomiseen ;D Kauppakeskus Willaan päästyämme käytiin myös Flow kosmetiikan myymälässä, josta hankin loppuneen shampoon tilalle palasen Blondi-shampoota.

Viimeisenä suunnistimme Prismaan, josta ostoskärryyn eksyikin yhtä ja toista kivaa! Olin ajatellut ostavani House-merkin Shakki-tyynynpäällisen, mutta muutin mieleni. Sen sijaan ostinkin Finlaysonin ihanan Elefantti-tyynynpäällisen mustavalkoisena. Tätä tyynynpäällistä olen kuitenkin muiden blogeissa kuolannut jo pidempään ja tuli vain sellainen olo, että haluan efelantteja soffalle marssimaan... ;D
Pakkohan sitä kuitenkin oli jotain niistä Housenkin ihanista uutuuksista saada, ja ostoskärryyn päätyi kaksi mukia, sekä Polkka- että Shakkikuvioiset. On noi muuten tosi hienot mukit! Oikein tyylikkäät ja tuntuu että kahvikin maistuu pikkuisen paremmalta aamuisin, kun niistä sitä litkii ;)


Prismasta ostin myös täydennystä sekä tiskiaine-, että pyykinpesunestevarastoihini. Irinan inspiroimana päätin hankkia Maison Bellen todella hurmaavassa pullossa olevaa pyykinpesuainetta pian loppuvan edellisen tilalle. Ja käsitiskiaineeksi valikoitui saman sarjan ennen kokeilematon puteli. Onpahan ainakin nyt tiskipöydän kaunistuksena ihan oikeaa Maison Belleä, eikä vain sitä melkein-versiota... ;) Melkein-Maison Belle, eli Fairylla täytetty vanha MB:n tiskiainepullo, saa jäädä taas hetkiseksi odottelemaan aikaansa. Nyt mä haluan käyttää tätä ihan aitoa tavaraa!


Nyt lähden iltateetä keittelemään! Ajattelin juoda sen vaikka uudesta Shakki-mukistani :) Ja huomenna on jo torjantai!

Mukavaa loppuiltaa ja hyvää yötä kaikille!







10 kommenttia:

  1. Kivat mukit löysit! Ruutu-kuvio varsinkin iskee meikäläiseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään eniten tuosta ruutukuviosta :) Nyt vaan pitäis saada samankuosinen tyynynpäällinenkin vielä... ;)

      Mä oon kato tehokas kehittämään näitä pakkomielteitä; just kun tyytyväisenä päädyin Elefantteihin, niin eihän se Shakki-tyynynpäällinenkään kuitenkaan mua rauhaan jätä ;D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Irmastiina! Olen kyllä ittekin tosi tyytyväinen :)

      Poista
  3. No herttileijaa, tuossahan oli vaikka mitä ihanaa :) Kaikki kelpais myös mulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhii, Tsinnia ;D Eiku sit shoppailemaan vaan, ei noi mitenkään mahdottomasti mua köyhdyttäneet :)

      Poista
  4. Kivat noi mukit! Kerrohan myös, mitä tykkäsit MB:n pyykinpesuaineesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukit on ihanat! Ja oikeesti kahvi ja tee maistuu niistä paremmalta kuin vanhoista mukeista ;D

      MB:n tuotteista teen kyllä vielä oman postauksensa jahka pääsen vähän enempi hajulle niistä :)

      Poista
  5. Kivoja shoppailuja olet tehnyt! Täytyis itsekkin kokeilla noita Maison Bellen tuotteita. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini! Suosittelen koklaamaan MB:n tuotteita :) Putelit ovat kauniita, kuten kuvista näkyy ja hinta ei Prismoissa tosiaan ole lainkaan paha, alle femman maksoivat :) Tuoksutkin ovat minusta miellyttäviä!

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)