sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Maison Belle

Daralandiassa on nyt pari viikkoa tiskattu ja pyykätty Maison Bellen tuotteilla. Joten on aika arvioida tuotteita paremmin :)


Kyseessä ovat siis pyykinpesuaine Colour & Cotton tuoksussa Cinnamon & Jasmine, sekä käsitiskiaine tuoksussa Orange & Rosemary. Molemmat on ostettu Hyvinkään Prismasta ja hintaa näille tuli alle 5€/puteli.



Pyykinpesuneste tuoksuu pullon suusta nuuhkittuna voimakkaammin kanelilta kuin itse kuivassa pyykissä. Kuivaan valtaosan pyykistä kuivausrummussa, mutta toki mukaan mahtuu muutakin. Tällä olen pessyt esim. villaisen pontson, joka sai kuivua itsekseen tasokuivauksessa pyykkitelineen päällä. Tuoksu tässä pesuaineessa on mielestäni suht mieto, ja kuivassa pyykissä on hurmaavan kukkainen ripauksella kanelin tuomaa mausteisuutta. Minä olen tuoksujen suhteen vuodenaikaan jotenkin sitoutunut, joten mausteisuutensa vuoksi minusta tämä pyykinpesuaine tuntuu sopivan erityisen hyvin talveen (ja myös syksyyn). Kun tää loppuu, ollaan varmaan jo keväässä, joten sitten kaipaan jo luultavasti jotain oikein raikasta tuoksua ;)


Pullo on ainakin kaunis kuin mikä! Se on sisustuselementti jo itsessään. Sääli vain, että mun säilytyspaikka pyykinpesuaineelle on niin arkinen, ettei kauniit pullot juuri oikeuksiinsa pääse. Silti tykkään nätistä pullosta; antaa se nyt kuitenkin vähän piristystä tuohon tavistakin tavallisempaan kotihommaan, eli pyykinpesuun ;D



Käsitiskiaine on myös varsin miedon tuoksuinen. Pesin tätä postausta varten altaallisen astioita käsin; pistin pari kevyttä pumppausta tiskiainetta altaalliseen vettä. En erottanut sen enempää appelsiinia kuin ruusunmarjaakaan tuoksussa erityisesti, erotin vain tosi ihanan raikkauden :) Enkä enempää kaipaakaan!


Tiskeistä pesen paistinpannuja lukuunottamatta melkein kaiken tiskikoneessa. Olen kokeillut myös sitä, että käsitiskiputelia säilytettäisiin kaapissa katseilta suojassa, ja otettaisiin esiin aina kun sitä tarvitsee.

Juu ei, ei vaan toimi meillä... Teki mitä tahansa ja aina se tiskiainepullo vaan siinä tiskipöydällä rötköttää. Siksi pidänkin suosiolla pulloa aina esillä, ja juuri siksi haluankin pullon olevan edes nätti. Ja nättihän tämä Maison Bellen käsitiskipullo ainakin on. Siksi se sopiikin mun tiskauspisteeni kaunistukseksi paremmin kuin hyvin <3


Molemmat näistä tuotteista muuten ovat täysin biohajoavia ja ympäristöystävällisiä! Ja pullot ovat kauniita, eivätkä edes hinnalla pilattuja (ainakaan Prismassa)! Eli suosittelen :)

Olettekos te kokeilleet paljon Maison Bellen tuotteita?



12 kommenttia:

  1. Kauniita pulloja - ja harmitus, kun tuoksuallergian takia ei edes uskalla kokeilla. Tosin tuollaisen astianpesuainepullon voisi ostaa vaikka vain koristeeksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuallergia on kyllä harmillinen. Tuli mieleen tyhmä idea: mitä jos hankkisit tiskiaineen, tyhjentäisit sen sisällön vaikka vanhaan tiskiainepulloon ja lahjoittaisit vaikka ystävälle ja täyttäisit MB:n pullon sinulle sopivalla tiskiaineella... ;D

      Poista
  2. Pitääpä laittaa ensiviikon kauppalistaan tuo tiskiaine. Pyykinpesuaineessa en tykkää mitään tuoksuja..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä tiskiainetta! Niitä löytyy muuten toistakin sorttia tän lisäksi, kuva siitä toisesta pullosta löytyy mm. tästä postauksesta:
      http://daralandia.blogspot.fi/2013/11/keittion-pienia-piristeita.html

      Poista
  3. Itsekkin aattelin jos ensiviikolla pääsisi Prismassa käymään, niin tuon käsitiskiaineen voisin kotiuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella! Ja kantsii musta jo kauniin pullon takia koklata, kun hinta ei kovin paha kuitenkaan ole ;)

      Poista
  4. Mulla kohta loppuukin tämä Maison Bellen pyykinpesuaine ja sitten siirryn takaisin Methodiin. Tosin en valitettavasti Fresh Airiin vaan Free&Cleariin. Olen kuitenkin ollut todella tyytyväinen MB:n pyykinpesuaineen tuoksuun. :) Ja voin suositella myös kylppärinpesuainetta, näpsäkän näköinen pullo ja kiva tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se kylppärinpesuaine jo ostoslistalla. Tosin ekaksi pitäis käyttää edellinen versio pois alta... Toisin sanoen siis pitäisi kuurata kylppäriä ihan urakalla... Voi mikä nautinto ;D

      Poista
  5. Kauniita pulloja <3 itse kokeilin viime vuonna putelin maison belle käsisaippuaa ja en kyllä ollut tyytyväinen. Tuoksu oli hyvä, mutta ei tarpeeksi voimakas mulle ;).
    Kauniita pulloja kuitenkin.
    Kivaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole MB:n käsisaipuuaan tainnut vielä törmätäkään! Tarttee kai pitää silmät auki :) Mua ei haittaa miedommatkaan tuoksut ;)

      Poista
  6. Rosemary on rosmariini eikä ruusunmarja smh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai saakeli! No niinpäs tietenkin onkin! Tämä selittääkin sen, miksen juuri ruusunmarjaa tuoksussa erottanut ;D

      Kiitos sinulle korjauksesta ja päivän parhaista nauruista! Dara The Kielinero vauhdissa ;D

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)