torstai 13. kesäkuuta 2013

Pientä ja tarpeellista

Kesäkuun ekan viikonlopun shoppailupäivä äidin kanssa tuotti muitakin ostoksia, kuin ne tässä postauksessa esitellyt kosmetiikkatuotteet. Osotoskärryyn päätyi muutama pieni ja tarpeellinen sisustusostos. Mä en taida olla kovinkaan hyvä sisustusbloggaaja, koska vasta viime viikolla tulin ajatelleeksi, että pitäisköhän niistä ottaa vaikka pari valokuvaakin blogia varten... Ja vasta tänään muistin alkaa tuumasta toimeen. Hienoa ;D


Annon ihana Siru-malliston patalappu on ollut haaveissa koko kevään ajan. Vihdoin mä sen sitten sain hankittua! Meidän patalappukanta alkaa pikkuhiljaa kulahtamaan, joten tarpeeseen tämä tulikin. Voisin hankkia sille kaveriksi vaikka sellaisen saman merkin raidallisen patalapun. Oliskohan ne nätit yhdessä...
Orthexin säilytyspurkki sopii hyvin vaikka riisin säilytykseen. Ja pitkulaisen, mutta kapean muotoilunsa ansiosta vie vähemmän tilaa kuiva-ainekaapissakin. Ja kestää konepesun. Eikä maksanut paljoa. Kätevää ;)

Annon muotoonommeltu lakana tuli todella tarpeeseen. Mun on pitänyt jo pidempään hankkia uusi lakana meidän sänkyyn, mutta aina se on jäänyt kun en vaan muka ole löytänyt mieleistäni. Viimeksi Ikeasta katselin lakanoita, mutta jätin ostamatta kun saatavilla ei ollut mieluisaa väriä. Nyt sitten äitimamma päätti, että lakana ostetaan ja sillä sipuli. Ja nyt löytyi mukava vaalean harmaa/greige värikin!

Lisäksi mutsi osti mulle Finlaysonin Valmu-tyynyliinan. Se nyt ei toki mikään ehdottoman tarpeellinen ollut, mutta aivan älyttömän kaunis se kyllä on. Mutsilla on itsellään pari kappaletta näitä samaisia tyynyliinoja, ja joka kerta hänen luonaan käydessäni, mä olen siltä niitä kadehtinut. Nyt sitten sain ihan ikioman! Ja olen aika onskuna siitä :D

Samalta shoppailureissulta löytyi myös tuo taustalla pilkottava vahakangaspöytäliinakin. Edellinen liina keittiön pöydällä olikin jo parhaat päivänsä nähnyt, ja uutta olin jo sillä silmällä katsellutkin.


Lisää kuvia joissa liina näkyy, löytyy täältä :) Ja pistetään mukaan vielä yksi kuva Valmu-tyynyliinasta tositoimissa. Tässä toinen äidin tyynyliinoista:



Olen muuten pannut merkille, että muutama uusi lukijakin on viimeaikoina löytänyt tänne! Ihanaa! Tällaisesta saa vaan lisää puhtia alkaa laitella kotiaan parempaan kuntoon, jotta saan jotain parempaa postattavaakin teille ihanille :)

Olette lämpimästi tervetulleita mukaan seuraamaan mun hölinöitä!! <3

10 kommenttia:

  1. Toi vahakangaspöytäliina on aika modernin näköinen, pakko myöntää! Väritys ja kuviointi suhteellisen kohdillaan. Ja oikeasti, mä vihaan kaikenlaisia tommosia liinoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkäsin tuosta heti kun sen näin, sen kuvioinnissa on "sitä jotain" ;D Ja en mäkään erityisen ihastunut ole tällaisiin liinoihin, mutta jotenkin meillä on pakko sitä pöydän pintaa suojata ja kangaspöytäliinat onnistun sotkemaan vuorokaudessa vaikka yksikseni ;)

      Paljas pöytäpinta sai niskaansa likaa, pölyä, painomustetta ja ADHD:n ja enää se ei kovin kaunis sitten olekaan... Nykyisin se näyttää siltä, että vahakangasliinakin on kauniinpi :D

      Seuraavaksi mietin, josko koklaisin valkoista vahakangasliinaa. Siinä voisi vähän saada hajua siitä, miltä valkoinen ruokapöytä näyttäisi ja samalla osviittaa ainakin siitä, että montako päivää se pysyy valkoisena, ennenkuin ekat tomaattikastikkeet sille läikyttää... Ja tietty, että miten haipakkaan se kastike tarttuu niin, ettei enää irti lähdekään ;)

      Poista
    2. Mulla oli muutama vuosi sit niin hirvee pöytä, et niittasin sen pintaan valkoisen vahakankaan. Oli nätti muistaakseni 1 päivän. Siitä ei lähtenyt esim. kuulakärkikynä millään ja ketchuppi yms. tarttui ja imeytyi pintaan silmänräpäyksessä.

      Myöhemmin sit bongasin läpinäkyvää kirkasta muovia metritavarana pöytäliinatarkoitukseen. Sillä vetäisin silloisen olkkarinpöydän kiiltäväks ja nidoin alta paikoilleen. Se oli meillä käytössä useamman kuukauden ja pysyi ihan hyvänä.

      Poista
    3. Anna, mullakin on karsaita kokemuksia siitä, miten etenkin tomaatti ja curry-pohjaiset jutut imeytyy pintaan salamannopeesti niin, ettei enää pois lähdekään... Nykyisen ruokapöydän omassa pinnassa on jotain kellertävää, mä epäilen et se on currya, ja ai niin onnistuinhan mä tuhoomaan sitä kerran kynsilakanpoistoaineellakin... ;D

      Uusi ruokapöytä mua himottaisi hankkia, sellanen oikein tyylikäs korkeakiiltovalkoinen. Käytännössähän homma menis kuitenkin niin, että peittäisin senkin jollain vahakangasliinalla, jotta kaunis pöytä ei heti kärsisi arjen toheloinneista. Sitten vaan joskus ottaisin liinan pois ja laittaisin nätit tabletit pöydälle ja räpsisin muutaman silmänlume-kuvan blogiin, et tällästä meillä on. Ja as if... =D

      Poista
  2. Kivoja ostoksia! Siru-patalaput kävis meillekin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jemina! Mä oon ihan hulluna tuohon Siru-kuosiin. Siinä on jotain tosi raikasta ja mukavaa :)

      Poista
  3. Kivoja ostoksia ja raikkaat värit, ihanan raikas koko blogisi ilme ja tuo uusi banneri :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta viestistäsi T <3 <3
      Tulipas tosi hyvä mieli! Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Hyödyllisiä ostoksia ja kauniita!! :))

    Sieelä se lomalainen vaa shoppailee ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule shoppailiskin! Nää jututhan mä shoppailin viikkoa ennen loman alkua ;D Nyt lomalla ei vielä kauheesti ole tullut shoppailtua, mutta vielä mä ehdin... ;)

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)