perjantai 14. kesäkuuta 2013

Method

Kellekään ei varmaan enää tule yllätyksenä se, että minä en tykkää siivoamisesta. En sitten yhtään. Pakko on siis yrittää keksiä jotain, mikä tekisi siivoamisesta edes pikkuisen mukavampaa. Muuten meillä ei meinaa siivota ikinä. Yksi hyväksi havaittu keino on hyvät siivousvälineet ja houkuttelevat aineet.

Sen verran siivoojan vikaa mussakin on, että olen koko aikuisikäni ollut kiinnostunut erilaisista siivousaineista. Nuorempana ostelin sitä, mikä lupasi räjäyttää sköndät pois kaikkein iskevimmillä mainoslauseilla. Iän myötä olen alkanut löytämään itsestäni yhä enemmän viherpiipertäjän piirteitä, ja kiinnostuksen kohteeksi ovatkin nousseet ekologisemmat vaihtoehdot perinteisiin ajaxeihin ja vimeihin verrattuna. Sitten kun vielä se ekologisempi putelikaan ei ole susiruma, niin meikähän tykkää.

Blogimaailmaan tutustuttani sain lukea minulle ennen täysin tuntemattomasta kodinhoitotuotesarjasta nimeltä Method. Näissä tuotteissa yhdistyy ne kolme mulle mieluista "E-koodia", eli Eettisyys, Ekologisuus ja Esteettisyys.


Ensin silmiini iski pullojen kaunis ja linjakas ulkomuoto; jotain uutta markettien perustuotteisiin nähden! Sitten luin myös paitsi niiden luonnollisuudesta, myös kehuvia kommentteja tehokkuudesta. Kuukausien ajan tyydyin etäältä himoitsemaan niitä, kunnes vihdoin sain muutaman tuotteen ihan omaksi asti :)

Talvella Irina vissiin kyllästyi mun himokkaisiin Method-ruikutuksiini, kun eräänä päivänä postista kolahti paketti häneltä. Se sisälsi Methodin Free + Clear -pyykinpesunesteen. Mä olin tietty ikionnellinen ja innoissani ja pyykkikone alkoi laulaa välittömästi paketin avattuani ;D 
Tämä pyykinpesuaine on osoittautunut saamiensa kehujen arvoiseksi. Pulossa kerrotaan 3-4 pumppauksen riittävän koneelliseen, mä olen käyttänyt useinmiten kahta pumppausta ja hyvin tulee pyykki puhtaaksi! Tämä muuten poisti jopa pari normaalipesua keittiöpyyhkeessä viihtyneen tomaattikastiketahrankin! Tuote on hajustamaton, joten sopii myös herkkäihoisille.

Taustalla kuvassa linssilude-ADHD, joka ei suostunut poistumaan kuvausalueelta ajoissa...

Itse sitten ostin Methodin tiskiaineen, kun edelliset alkoi melkein loppua. Cucumber eli kotoisammin Kurkku -käsitiskiaine on osoittautunut tosi hyväksi! Tuoksu siinä on hyvin pehmeä, maanläheinen ja samalla mukavan raikas. Yksi pumppaus, jopa vajaa,  riittää hyvin superrasvaisenkin paistinpannun pesuun. Ja pullo näyttää tiskipöydällä paaaaljon tavisfairya nätimmältä ;D Yhden miinuspuolen keksin; pumppusuutin menee herkästi tukkoon, varsinkin kun aine alkaa olla lopuillaan. Siitäkin tosin pääsee, kun suuttimen huuhtelee.


Kun keittiöstä alkoi yleispuhdistussuihke loppumaan, hankin Methodin (tietenkin) Pink Grepefruit-yleispuhdistussuihkeen tilalle. Pakko on sanoa, että tätä on ilo suihkia pöytätasoille ja kaapin oviin, nimittäin niin raikkaalta ja ihanalta se tuoksuu! Hyvin se myös puhdistaa. Minusta parasta tämän kanssa on käyttää mikrokuituliinaa. Ja no tuo vaaleanpunainen väri muhun vaan jotenkin vetoaa ;)


Yksi Methodin tuote mulla vielä on, mutta se ei ole siivoustuote, joten siksi jätin sen nyt viimeiseksi arvioinnissakin. Vähäisin se näistä ei tosiaan kyllä ole! Kyseessä on Waterfall-nestesaippua, jonka sain myös Irinalta. Siitä kerroinkin jo tässä postauksessa.
Tämä on niin hieno saippua! Sen väri on kuin meri, joka hohtaa sinisen ja  turkoosin eri sävyissä, pullo on kastepisara ja tuoksu ihana ja raikas. Ja pesee kädet pehmeästi :) Tästä en keksi mitään negatiivista sanottavaa.


Näistä tuotteista muuten ainakin käsitiski- ja pyykinpesuaineista on saatavilla täyttöpussejakin! Lisää Methodeista, sekä näistä kehumistani, kuten sellaisista, joita en vielä ole koklannut, pääset lukemaan mm.Eettisen Luksuksen sivuilta täältä!

Näiden hehkutusten myötä toivotan kaikille mukavaa viikonloppua! Ja viettäkää sitä muutenkin kuin siivotessa ;D

12 kommenttia:

  1. Täälläkin tykätään Methodin tuotteista, ihan kaikkiin en ole vielä tutustunut. Tänään on siivottu ja vkl pyhitetään muulle ohjelmalle! Mukavaa viikonloppua sinnekkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on aikomus kokeilla lisääkin Methodin tuotteita, seuraavaksi ostoslistalla onkin se toinen käsitiskiaine, koska kurkku vetelee jo viimeisiään ;)

      Poista
  2. Postauksesi sai hymyn huulille, varsinkin toi alkuosa "Talvella Irina vissiin kyllästyi mun himokkaisiin Method-ruikutuksiini...." :D

    Methodin tuotteet on kyllä hyviä, täälläkin ovat käytössä. :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa! Niin, sullahan ei oo mitään tekemistä muutenkaan tän mun Method-innostukseni kanssa... ;D

      Viikonloppu meni flussan kourissa. Toivottavasti juhannukseen mennessä edes parantuisi.

      Poista
  3. Methodit ovat ihania. Minäkin opin blogimaailmasta näistä mahtavista tuotteista!!

    ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan että opettelin suunnilleen ulkoa kaikki sun Method-postauksesi alkuvuodesta... ;D

      Poista
  4. Meille ostetaan aina tuota käsisaippuaa, se tuoksuu niin hyvälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana! Ja pääsee meillä ihan aktiivikäyttöön ensi viikolla, koska edellinen nestesaippua loppuu :)

      Poista
  5. Mulla on kans muutama pakko saada tuote, kylppärinpesuaine, wc-"ankka" ja se ihanan tuoksuinen pyykinpesuaine fresh air, sitten oranssi keittiösuihke on myös ollut käytössä, Irinalta kai minäkin olen tämän method-tartunnan saanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en malta odottaa, että pyykinpesuaineet loppuu ja saan koklata sitä Fresh Airia. Sen tuoksua on kehuttu niin paljon!

      Poista
  6. Mulla on ollut myös joskus tota pyykinpesuainetta ja se oli huippuhyvää, pyykit tuoksui niiiin hyviltä! Ja plussaa tosiaan on, kun putelit on niin raikkaan näköisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä alkaa pian pyykinpesuaineet loppumaan... Ihana tekosyy ostaa Methodia ;D

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)