perjantai 12. huhtikuuta 2013

Nojatuolin uusi elämä

Tänään ajattelin esitellä meidän vanhan nojatuolin. Se ei ole enää trendien harjalla taikka suurta muotia, mutta minulle se on hyvin rakas. Se on mun eka oma huonekaluni, ja sain sen äitini ystävältä käytettynä, kun tämä vaihtoi olkkariinsa uuden sohvakaluston. Aikaa tästä on nyt kulunut yli 20 vuotta! Vaikka tuoli on uskollisesti palvellut ensin äitini ystävää ja sittemmin minua, on siinä vieläkin hyvä istua ja muutenkin se on minusta mukava ja sievä. Tykkään sen puisista käsinojista, joihin on näppärää laskea hetkeksi teemuki kädestään telkkaria katsoessaan :)

Kun sain nojatuolin, siinä oli vaalean beiget päälliset, jotka tosin varsin nopeasti kuluivat huonoiksi, jolloin äitini ompeli siihen uudet punaiset päälliset. Niihin olin tyytyväinen monta vuotta, kunnes viime syksynä aloimme miettiä niiden uusimista. Vihdoin tammikuussa käytiin Itiksen Eurokankaasta ostamassa uudet verhoilukankaat, jotka ihana äitini ompeli. (Kiitos mutsi!!!) Ja nyt on nojatuoli saanut elämänsä kolmannet päälliset, ja tähän mennessä kauneimpansa, jos multa kysytään ;D

Sisustuksen kannalta meillä on olkkari vielä pahasti vaiheessa, joten kuvaamista varten siirsin nojatuolin sohvan eteen kahdestakin syystä: ensinnäkin sen oikealla paikalla taustalla oleva kirjahylly on kaikkea muuta kuin esittelykunnossa, ja toiseksi, sohvan edustalla näkee hyvin, kuinka ihan sattumalta osattiinkin hankkia hyvin yhteen käyvät harmaan sävyt sekä sohvaan että nojatuoliin. Vanhat punaiset päälliset olin jo ehtinyt vaihtaa kuvaushetkellä, mutta asettelin ne vain tuohon tuolin päälle, jotta saisitte edes jonkinlaisen kuvan ennen ja jälkeen tilanteista :)

Eli...

Nojatuoli ennen:






Nojatuoli nyt:







Jo ennen päällisten vaihtoa, olin miettinyt noiden puuosien maalaamista valkoisiksi. Ja nähdessäni uudet päälliset nojatuolissa, tuo ajatus sai vahvistusta mielessäni. Nyt kun näitä kuvia olen aikalailla katsonut ja selaillut valitessani tänne blogiin niitä, on päätös alkanut varmistua. Kyllä, nuo puuosat ovat jo niin kuluneet, että ne saavat kokea valkaisun! Mä jo niin näen, miten ihanalta nuo jo nyt niin ihanat päälliset näyttääkään valkoisten puitteiden kanssa!!

Ai, niin, huomatkaa ihana pörröinen sisustustyyny nojatuolissa! Sitä tekee mieli vaan paijata ;)
Sen ostin Tarjoustalosta tammikuussa samalla shoppailureissulla sohvaostoksen kanssa. Hintaa oli hurjat 4€ ja kyseessä viimeinen kappale poistokorissa. Että kerrankin kävi mullakin hurja mäihä tarjousten kanssa ;D

PS: Nyt mä mälläsin... Tuon viimeisen kuvan jälkeen kuulunut tekstinosa _Jo ennen_ olikin mennyt tuonne kuvan viereen... Yritin sitä äsken muuttaa omalle paikalleen, mutta eipä jostain syystä onnannut. Antakaa hei blondille anteeksi, mä vasta treenailen näitä juttuja ;D


6 kommenttia:

  1. Valkoiseksi maalaaminen raikastaa varmasti hienosti tuolivanhusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja toivottavasti raikastaisi vähän olkkarinkin ilmettä. Mä niin haluisin eroon noista puunvärisistä huonekaluista muutenkin ja tilalle valkoista... Voiskin vaikka ens viikolla tehdä jotain postauksen tynkää olkkarin muutossuunnitelmistani :)
      Kivaa iltaa sulle, murmelsson!

      Poista
    2. Jee, suunnitelmia odotellessa! Ihanaa iltaa sullekin <3

      Poista
  2. Ihana pörrötyyny :):)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, se on niin pehmee, että melkein kilpailee kisujen kanssa paijausvuoroista ;D

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)