tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tekstiilejä, tekstiilejä...

Kyllä mulla on kuulkaa ihana äiti! Meidän lomaviikon aikanahan hän oli käväissyt meillä tuomassa muutaman ihanuuden. Orvokin lisäksi  meille oli ilmaantunut ihania tekstiilejä, äidin vanhoja, jotka hän nyt halusi lahjoittaa meille uuden sohvan kunniaksi! Ja kyllä mulle vaan kelpaa, kun mutsi on selkeästi hiffannut millaisia juttuja sisustukseeni nyt kaipaan :)

Ensitöikseni näin mm. Prismoista saatavan House-merkin ihanat pussilakanat. Tätä samaa kuosia mulla tyynyliinat jo onkin ennästään, ja tykkään niistä kuin hullu puurosta. Nyt saatiin pussilakanatkin samaa sarjaa! Ostaisin muuten tällä kuosilla mielelläni muitakin tuotteita kuin liinavaatteita, mutten ole valitettavasti enää pitkiin aikoihin nähnyt missään myynnissä näitä tuotteita...


Lisäksi sohvalle oli ilmaantunut ihana mustavalkea torkkupeitto! Sekin on mutsin vanha, muttei ollut enää vähään aikaan hänellä käytössä, koska hän oli jo ehtinyt siirtää sen varastoon uuden torkkupeiton tieltä. Mä olinkin jo tätä torkkua ehtinyt mutsilta kadehtia moneen kertaan... Vissiin meni vinkki perille, kun tänne se nyt on muuttanut ;D


Ja oho, pari tyynyäkin hyppäsi kaveriksi ;)






*********************************************************************************

PS: Koska olen niin daiju, etten osaa laittaa tuonne sivupalkkiin linkkiä toisessa blogissa käynnissä olevaan arvontaan, vinkkaan teille sellaisesta nyt tässä.

Every Home Has a Silver Lining -blogissa on meneillään hieno ARVONTA !!!!!

Kannattaa ehdottomasti osallistua, sillä palkintona on upea Eero Aarnion suunnittelema Evergreen maljakko!

Mukavaa iltaa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Tahtoo kans tuon pussilakanan!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi ihana. Harmi vaan, etten ole missään nähnyt näitä enää :(
      Mun mutsi oli vissiin kaukaa viisas, kun oli nuo sillon aikanaan ostanut, muttei sitten kuitenkaan paljoa itse niitä edes käyttänyt. Ehkä se aavisti kuka niistä sitten oikeesti tykkää ;D

      Poista
  2. Ihania juttuja sait sun äidiltä, kyllä ne äidit vaan joskus osaa ja taitaa joskus jopa laittaa asioita korvan taakse! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne osaa! Äidit on ihan parhaita <3
      Nyt on sitten linkki tohon arvontaa lisätty sivupalkkiinkin! Yks ihana ku mua just opetti ;D Kiitos <3

      Poista
  3. Äidit on parhaita. Mua välillä naurattaa, kun meille lähetetyt kortitkin tulee sisustukseen sopivissa väreissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhii ;D Meille tulevat kortit taas liittyvät käytännössä poikkeuksetta jotenkin kissoihin ;)

      Poista
  4. aivan ihanat pussilakanat!

    blogissani on sinulle tunnustus: http://kohtakotona.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Neela ihana <3 Ja huikeeta, että liityit lukijaksi!

      Poista
  5. Vautsi miten ihanat!
    Tunnustusta pukkaa siulle blogissani. En nyt ole satavarma joko olet sen saanut. Tulehan kurkkaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soiliseni!! Ihanalta tuntuu tällänen <3

      Poista
  6. IHANAAT!! Haluiskohan sun äiti olla mullekin äiti ja Nlle mummi ;);) hihihhH!!!

    Ihanaa päivää!!!

    ps. mä lasken jo tunteja ;);)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih ;) Voidaanhan me kysyä siltä! En keksi mitä sillä vois olla vastaankaan sanomista ;D

      Noin 48 tuntia... Paljonkos se on minuutteina? ;D

      Poista
    2. Ja kohta ei oo kuin 46 ja puol tuntia ;DD

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)