perjantai 31. lokakuuta 2014

Takkuileva tekniikka ja kadonnut motivaatio

Iltaa immeiset! Olen edelleen maankamaralla, vaikka kolmisen viikkoa hiljaiseloa olenkin viettänyt. Pyydän anteeksi yllättävää katoamistani paitsi blogistaniasta, myöskin Instagramista, yritän ainakin tänne blogin puolelle palailla pikkuhiljaa.

Syy katoamistemppuiluuni piilee tekniikan pettämisessä, jollaisista tässä taloudessa ollaan viimeisen kolmen kuukauden aikana kärsitty enemmän kuin tarpeeksi. Huomaan tulleeni niin riippuvaiseksi tästä nykyajan ihmeellisestä teknologiasta, että tunnen oloni tyhjäksi ja lamaantuneeksi ilman sitä. Ehkä tämä pieni paluu perusasioiden äärelle ei kuitenkaan ole ollut ainoastaan pahasta, jos ei muuta, niin ainakin olen oppinut todella arvostamaan sitä olotilaa, jota olin jo oppinut pitämään itsestäänselvyytenä, sitä olotilaa, jossa tekniikka toimii ja omat pikkumaisimmatkin tarpeet tyydyttyvät.



Tämä prosessi alkoi jo heinäkuun helteillä, kun läppärini hajosi vieden mukanaan paitsi n. tuhat arvokasta valokuvaa sekä sen tähän hetkeen oleellisemmin vaikuttavan seikan, eli minun mahdollisuuteni käyttää tietokonetta aina halutessani. En nyt täysin siitä lamaantunut ja aluksi tuntuikin homma sujuvan ihan kivasti. Mikäli tietsikka-aikaani arvioidaan, sen pitäisi sujua yhtä hyvin nytkin, sillä armasta miestäni en ainakaan voi mistään syyttää. Hän on antanut mun käyttää omaa läppäriään todella hyvin ja kiltisti. En voi väittää, että kertaakaan olisi riitaa siitä asiasta tullut.

Kuitenkin, vähän kerrassaan oman koneen puute on alkanut syödä mun motivaatiotani tähän bloggaamiseen. Olin jo ehtinyt tottua sellaiseen päivitysrytmiin, että postasin silloin kun huvitti postata. Yhtäkkiä pitikin alkaa huvittamaan silloin kun sai läppärin käyttöönsä pariksi tunniksi. No, eihän se nyt mene ihan niin. Tämä koko blogimaailma on kovin aikaa vievä harrastus, ja pari-kolme tuntia silloin tällöin on varsin lyhyt aika monen asian tekemiseen. Minulta alkoi ensin rakoilemaan inspis oman blogin päivittämiseen, sitten alkoi suututtamaan se, miten vähäiseksi jäi muihin blogeihin kommentointi. Varsinkin tämä jälkimmäinen tuotti ja tuottaa edelleen mulle kaikkein eniten pahaa mieltä: bloggaajana koen olevani raakile, mutta teidän muiden blogien lukeminen ja kommentointi on se minun "leipälajini". Lukijana minä tähän blogimaailmaan tulin ja voi miten nautinkaan löytäessäni näin ihmeellisen ja ihanan maailman. Sen ansiosta tämä blogikin syntyi, teidän innoittamana ja inspiroimana. En halua unohtaa juuriani.

Tuossa vaiheessa kuvaan astui Istagram, jonka maailmaan steppailin huomattavasti suunniteltua ripeämmällä tahdilla. Siitä saakka kun ekan valokuvani instaan latasin, olin koukussa ;) Ja olisin takuuvarmasti vieläkin, mutta tämä saakelin tekniikka vain jatkoi takkuiluaan...



Läppärin jälkeen, tuossa alkusyksystä, kosahti pyykinpesukone. Luulisi toki, ettei sillä vehkeellä ole vaikutusta bloggaamiseen, mutta yllättävää kyllä on. Aikansa se ryppyili, ja P sitä pariin otteeseen korjasikin, mutta ilo jäi aina hyvin lyhytaikaiseksi. Ja mitä epävarmempaa pesukoneen toiminta oli, sitä vähemmän mua huvitti mikään muukaan. Ja no, on se nyrkkipyykkääminen kuitenkin sen verran vaivalloista puuhaa, ettei yhtenä arki-iltana sen ja muiden pakollisten kotihommien jälkeen juuri luppoaikaa jää. Samalla myöskin kodintekniikan tärkeysjärjestys konkretisoitui ihan kunnolla. Toimiva pyykinpesukone on kotitaloudessa arvokkaampi ja tärkeämpi kapistus kuin mikään tämän maailman läppäreistä!

Ja vihdoin, 12. lokakuuta 2014, Daralandia sai uuden pyykkärin! Voi sitä ilon päivää :D

Vajaa viikko kestikin sitten sellaista euforista hyvän olon tunnetta jättimäiseksi ehtineen pyykkivuoren pienentyessä kerrassaan ilahduttavaa vauhtia, kunnes tapahtui seuraava tekninen takaisku. Perjantaina, 17. lokakuuta, mun rakas Galaksin Kauneinpani, eli puhelimeni hajosi. Siitä pimahti näyttö täysin ilmeisesti jonkinlaisen sähkövirtapiikin takia. Olin silloin mutsilassa ja Galaksin kaunein oli sängyn vieressä yöpöydällä latauksessa. Nukkumaan mennessäni otin sen käteeni irrottaakseni sen latausjohdosta ja otteeni lipesi. Galaksin Kaunein putosi vajaan puolen metrin matkan laminaattilattialle, ja sen pudotessa minä näin suojakotelon reunasta ohuen, pahaenteisen sinisen valonvälähdyksen.

Sen välähdyksen jälkeen mä jo tiesin, mutta tietenkin kuitenkin nostin puhelimen, irrotin kokonaan latausjohdosta, ja yritin saada sitä toimimaan. Ei mitään. Otin sen pois suojakotelostaan, irrotin takakannen ja heilautin akkua irti ja takaisin. Ja yritin käynnistää sen. Ei mitään. Käytin taas akkua pois hetkeksi ja otin myös sekä SIM-kortin että muistikortin hetkiseksi pois ja laitoin takaisin paikoilleen, ja käynnistin taas. Mustan näytön takana näin sinisiä häivähdyksiä ja tunsin värinästä kädessäni, kuinka puhelin käynnistyi. Mutta näyttö pysyi pimeänä. Ja minä sain varmuuden sille, minkä jo alitajuisesti olin tiennyt siitä ensimmäisestä sinisestä välähdyksestä saakka. Ja sitten mä purskahdin itkuun.

Seuraavana päivänä Hyvinkään kauppakeskus Willassa marssin äitini kanssa Elisan toimipisteeseen ja sain lopullisen tuomion, saman minkä jo itsekin olin osannut diagnosoida. Näyttö kosahti. Ulkoisesti sekä puhelin että sen näyttö ovat ehjiä, näytössä ei ole edes selvää halkeamaa, mutta kun se vaan on kokoajan, teki mitä hyvänsä, musta kuin yö. Hyvinkään Elisa Shopitin myyjä oli hyvin ystävällinen, ymmärtäväinen ja myötätuntoinen, mutta ikäviä uutisia hänellä valitettavasti oli kerrottavanaan. Tällaiset näytön rikkoutumiset kuulemma katsotaan aina omaksi viaksi, eli takuuhuolto ei niitä korvaa. Koska mun avioliittoni Saunalahden kanssa jatkuu vielä, on tässä vaiheessa kaksi vaihtoehtoa: joko vaihtaa näyttö tai ostaa uusi puhelin. Näytön vaihto kustantaa n. 250€ ja uusi puhelin luultavasti vielä enemmän. Hienoa, ei voi muuta sanoa.



Galaksin Kauneimman hajoamisen myötä meni luonnollisestikin Instagramin päivitysmahdollisuuteni. Viimeisin instassa julkaistu kuvani mun uusista lantsareista on otettu ja julkaistu mutsin puhelimella. Sen jälkeen olen päässyt instaa läppärillä katsomaan, mutta kuvia en osaa sinne läppärin kautta liittää. Se siis on jäissä siihen asti, kunhan joko saan uuden näytön tai kokonaan uuden puhelimen. Älyllisen sellaisen. Ja ihan kauhea ikävä mulla on ollut instaa, voitte varmaan uskoa... :(  Snift....

Galaksin Kauneimman hajoamisen myötä meikäläinen romahti kertaheitolla ajassa taaksepäin yli vuosikymmenen sinne 2000-luvun aamuhämäriin, jolloin kännyköillä saattoi soittaa ja vastaanottaa puheluita, lähettää ja vastaanottaa tekstareita, käyttää herätyskelloa ja käydä jopa satunnaisesti sellaisilla nettisivustoilla, joissa ei turhia kuvia ole. Se siitä. No, ainakin huomaan varsin konkreettisesti sen, miten huimasti tekniikka on kehittynyt runsaassa vuosikymmenessä.

Sitten on tietty vielä tuo pölynimuri, jonka letkua on jo kertaalleen jesarilla paikkailtu. Se jos vielä tässä kosahtaa, Daralandia matkaa samantien ajassa aina sinne sotien jälkeiseen Suomeen, jolloin tomut, pölyt ja roskat siivottiin vanhanaikaisesti harjoilla ja pesuliinoilla kontillaan pyyhkien. Uh, en halua edes kuvitella sitä mahdollisuutta... 

Mutta joo, instagramia kaipaan niin paljon, että puhelin menee nyt läppärin edelle. Ja yritän vielä jostain kaivaa motivaatiota tähän bloggaamiseenkin, vaikka tosi lamaantuneelta nyt tuntuu. Tämä on kuitenkin oikeasti kiva harrastus ja joka päivä olen kuitenkin miettinyt postausjuttuja. En osaa ennustaa miten lähtee taas sujumaan. Voin vain toivoa, että te, rakkaat lukijani, pysytte kuulolla ja jaksatte odottaa mua tämän vaiheen läpi <3

Tässä postauksessa, kuolevaa tekniikkaa kuvaamaan, olen käyttänyt mutsilan terassilta otettuja kuvia kuolevasta kesästä, kuolevasta kauneudesta...
Ja jotta en aivan unohtaisi: Hauskaa Halloweenia ;D




sunnuntai 12. lokakuuta 2014

7 kysymystä ja 7 vastausta

Huomenta!

Tiedättehän te, kuinka mä olen perinteisesti todella hyvämuistinen ja aikaansaapa? Koskaan en esim. unohda vastata saamiini haasteisiin, vaan vastaan niihin suorastaan epäinhimillisen säntillisesti ja ehdottomasti soveliaan ajan kuluessa haasteen saamisesta.
Tänäänkään en tavoistani luovu, vaan otan jo nyt käsittelyyn (vasta äskettain) kesäkuussa saamani haasteen.*

*Suom. huom. Olen niin supersurkea tässä hommassa ja taas niin tökerösti myöhässä, että anteeksipyyntökin tuntuu jokseenkin mitättömältä... 

Kesäkuussa tosiaan sain Heidiltä Checklist-blogista haasteen, jossa mulle esitettiin 7 kysymystä. Niihin pitää vastata ja keksiä itse uudet 7 kysymystä ja haastaa ihmisiä mukaan.
Heidin esittämät kysymykset ja minun vastaukseni tulevat tässä:


1. Lempiruokasi?

Niitä on monta. Valkkaan yhden kestosuosikeistani, eli Spaghetti Bolognese.

 (Kuva täältä)


2. Oletko musikaalinen, soitatko jotain soitinta, laulatko?

En. En ole kovinkaan musikaalinen enkä soita mitään. Laulan hiljaa mielessäni äärettömän hyvin, mutta reaalitodellisuudessa hyvin huonosti ja varsin harvoin. :D

3. Jos et nyt ole unelma-ammatissasi ja voisit tehdä mitä työtä tahansa, mitä se olisi?

Olen pienestä saakka halunnut kirjoittaa ja haaveillut kirjailijan urasta. Niitä unelmia ei tietenkään rasita sellaiset pikkuseikat, kuin että ollakseen kirjailija, pitäisi jaksaa kirjoittaa jotain oikeasti. Lisäksi olisi tietenkin kiva, jos muutkin ihmiset tykkäisivät niitä kirjoituksia lukea... ;D

4. Muistatko lapsuutesi unilelun ja sen nimen?

Muistan! Ja mulla on se lelu vieläkin tallessa! Nyt onkin oivallinen tilaisuus esitellä Hani tai Honey, en itseasiassa ole varma oikeasta kirjoitusasusta, koska en muista, ajattelinko hunajaa sitä nimetessäni... :D
Se on koalakarhu, jonka sain lahjaksi sinä päivänä kun synnyin :) Vähän tuo alkaa jo ränsistyä, reppana, mutta onkos se ihmekään kun ikää silläkin alkaa olemaan pian jo 42 vuotta.


5. Mainitse joku arkipäivän asia, joka saa verenpaineesi nousemaan ja sappinesteesi kiehumaan?

Tuli mieleen heti muutama, mutta tässä taas tämän päivän suurin sapetuksen aihe: lehdet vessassa! Siis sanomalehdet, mainoslehtiset, paikallislehdet, jopa helkkarin Bilteman kuvastot. Mikä saakeli siinäkin on, ettei mies voi kakalla käydä ilman arsenaalia tuoreita urheilu-uutisia tai mainoksia?? Ja mikä saakeli siinä on, ettei niitä lehtiä voi tuoda pois sieltä veskistä?? Ja kun laittaa vessaan oman korin niille lehdille, homma toimii max vuorokauden. Sitten niitä taas löytää kissojen kakkavakan päältä, korivaunusta ja lattialta... AAAAARRRGGGHHHHH!!!!

Ja sitten elämässä on oikeasti isompiakin asioita ja vuodessa vain se 365 päivää. Ei vaan huvita käyttää niistä kolmea ja puolta sataa vain yhdestä asiasta motkottamiseen. Joten lopulta ei juuri huomauttele ja lehdet vaan lojuu ja lojuu. Ja ärsytys kasvaa...

Kiitos että sain valittaa! Jopas helpotti :D

6. Jos voisit muuttaa itsestäsi yhden asian (luonteenpiirre/tapa/taito/ulkonäköön liittyvä tms. asia, mikä se olisi?

Laiskuus! Jos ei mieheni kauhean ahkera ainakaan siivousten suhteen ole, en itsekään jää juuri häviölle. Mä niin hauaisin olla ihminen, joka tarttuu toimeen (l. rättiin, imuriin, moppiin, itseään niskasta kiinni), mutta kun en ole. Sen sijaan, että veisin tavaran paikoilleen, se jää hyvin helposti lojumaan niille sijoilleen. Ja kun kotihommia pitäisi oikeasti tehdä, on vaan liian helppoa jumahtaa telkkaria katsomaan, kirjaa lukemaan tai netissä surffailemaan... AAAARRRRGGGHHHHH!!!

Mä rakastan siistiä ja kaunista kotia, mutta se tietty peruslaiskuus menee kaiken yli. Sen takia kotini on harvoin sellainen kuin haluaisin sen olevan. 
  
7. Ruutu, raita, pilkku vai pallo?

Kaikki! Silleen sopivasti ja sopivassa tilanteessa ja asiassa :D

---------------------------------------

Ja sitten niihin omiin kysymyksiini. En tiedä ketkä tähän jo ovat vastanneet, joten haastan mukaan ihan vaan ketä haluan ;D

1. Jos voisit valita kotiisi minkä tahansa haluamasi valaisimen, ilman minkäänlaisia hinta- tai saatavuusrajoitteita, minkä ottaisit?

2. Marimekon Unikko-kuosi; ihana vai kamala? Aikansa elänyt vai ikivihreä klassikko? Mitä tykkäät?

 (kuva täältä)

3. Omistatko paljon kirjoja? Jos kyllä, millainen säilytyssysteemi sinulla on niille?

4. Anna kolme parasta vinkkiäsi hyvien valokuvien ottamiseen!

5. Muistatko lapsuutesi unilelun ja sen nimen? (Tämän kysymyksen lainasin Heidiltä, koska se on niin kiva kysymys...)

6. Lapsuutesi unelma-ammatti, mitä sille tapahtui?
    - toteutunut
    - kunpa toteutuisi pian
    - Hah!! Eihän se nyt realismia ole ;)

7.Kerro jokin esine tai asia, jota lapsena/nuorena käytit paljon ja jota et enää juuri (tai koskaan) käytä?


Näihin kysymyksiin vastaamaan hastan seuraavat ihanat naiset:

Irinan White & Fresh -blogista
Ladyn Lady of the Mess -blogista
Marikan Kolmen tähden kodista ja
Tarjan Kotiporstuasta

Kivaa sunnuntaita kaikille tasapuolisesti!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Terassivuosi - osa 1.

Minä olen jo muutamaan kertaan aiemminkin esitellyt mutsilan kaunista terassia blogissani. Niitä postauksia löytyy tunnisteen muiden kotona alta, jos haluatte käydä tutkailemassa :) Koska mutsini terassi on niin kodikas ja kaunis, päätin tehdä sen ulkoasusta vuoden mittaan oman postaussarjansa. Tässä tulee sitten ensimmäinen osa, syksyn väriloistoa terassilla!

En vielä lupaa mitään säännöllistä kuukausittaista postausta, katsotaan nyt kuinka asiat lutviutuvat. Itse en myöskään varmasti ehdi mutsilaan aina kuvia ottamaan, mutta onneksi olen saanut luvan käyttää äitini itse ottamia kuvia. Sovittiin mutsin kanssa, että hän ottaa kuvia terassistaan ja laittaa mulle niitä joko tekstareina tai sähköpostiin. Tämän postauksen kuvat sain tekstareina, itse siirsin ne koneelle ja käytin Photoscapen kautta pikkuparanteluissa. Kaikki kuvat on otettu nyt syys- lokakuun vaihteen tienoilla, kuvaajana toimi äitini ja kamerana Samsungin Galaxy s4 matkapuhelin. Mutsi osti itselleen oman Galaksin kauneimman, joten nyt kelpaa valokuviakin ottaa :D

Sen pidemmittä löpinöittä itse asiaan: uhkeita ja hehkuvia ruskan värejä, sekä vielä kesän muistona muutamia kukkasia. Olkaatte hyvät :)



Kyllä näitä kuvia mielikseen katselee, varsinkin kun omassa partsissa ei mitään esittelykelpoista juuri ole ;D


Mukavaa sunnuntaita kaikille ja iloa tulevaan viikkoon!

torstai 2. lokakuuta 2014

Sipistelyä


Siinä se on, mun suuri rakkauteni ;) TV-taso, jonka esittelin jo täällä. Edelleen vaan niin ihana <3

Jotenkin luulin, että sitä seuraisi valtava muutosvirta meidän olkkarissa. Mutta suurin muutos taisi ollakin TV-taso itse, sillä sipistelyksi muu sisustus sen jälkeen on mulla jäänyt. Lähinnä olen siirrellyt pikkuesineitä paikasta toiseen, ja kokoajan on sellainen tunne, että ei tää nyt vielä hyvä ole.



Koska kissakakara-kääpiöhäärä koheltaa kaiken valveillaoloaikansa niin kovaa, ei meillä edes tuikkukynttilöitä enää uskalla polttaa ellei itse ole samassa huoneessa. Siksi tuikkukippokokoelma keittiöstä on kadonnut ja siirsin sieltä valkoisen kynttiläalustan olkkariin telkkarin oikealle puolelle. Sen päälle sijoitin ainokaiset Iittalani, eli vihreän Kivi-lyhdyn ja kirkkaan Kastehelmen. Niiden kaverina on väliaikaisesti kirkas Ikean tuikkukippo, kunhan kekkaan jostain yhden Iittalan lisää :) Näin saan nauttia kynttilänvalosta iltaisin telkkaria katsoessani, vaikka tuo pikkuinen kissakaveri valveilla olisikin.


Lisää kynttilänvaloa olohuoneeseen tuo enovainaani perintölyhty, Sagaformin pallon muotoinen lyhty, jonne tuikku jää niin hienosti ja kissaturvallisesti sisälle, että siitä on tullut yksi mun lempiesineistäni täällä. Sen kanssa ei edes kääpiöhäärä voi erehdyksessä tuikata itseään tuleen :D
Led-tuikut tietenkin ratkaisisivat kaikki ongelmani, mutta pidän enemmän oikeista tuikuista. Ehkä sitten talvemmalla, kun tykkään poltella kynttilöitä enemmänkin, ostan ledejäkin.




Se niistä koristeista, siirrytään käytännön esineisiin.

TV-tasolla, telkkarin vasemmalla puolella on kaunis valkoinen kori, joka sisältää  kissojen leluja. Tämä oli oikein hyvä paikka niille, kunnes Viljami saapui taloon. Taavi ja Viivi osaavat käydä noukkimassa korista haluamansa lelun oma-aloitteisesti, mutta Viljami tietenkin ensitöikseen töni koko korin kumolleen lattialle ja sirotteli kaikki lelut levälleen pitkin kämppää. Sitten se survoi itsensä koriin nukkumaan ;D

Minä ehdin jo ajatella, että ei tämä toimi, mutta ihme on tapahtunut! Viljamikin on jo oppinut käyttämään koria suhteellisen sivistyneesti pudottamatta sitä kokonaan lattialle! Ei se tyhmä selvästikään ole, vaikka täystuho muuten onkin. Se ottaa selvästi oppia Viivistä ja Taavista. Tietysti se välillä innostuu liikaa ja taas löytyy koko komeus keskeltä lattiaa, mutta mitäs me pienistä :)


Olohuoneen pöydän alatasokin on jo saanut asukkaita. Aluksi siellä oli sivistyneesti pyöreä kori, joka sisältää kosmetiikkatuotteita, joita mä tykkään käyttää iltaisin telkkaria katsoessani.Sen vierssä sitten oli kaukosäätimet kauniisti rivissä. Sitten tuli Viljami, joka pudotteli kaukosäätimet lattialle, joten mun oli pakko keksiä jotain. Laitoin ne sitten vanhaan leipäkoriin, ja tämä onkin itseasiassa minusta sekä kauniimpi että käytännöllisempi ratkaisu kuin rivi irrallisia kaukoja. Tietenkin alatasolle on myös ilmaantunut muutamia lehtiä, mutta niistä mä tuskin koskaan pääsen. Siksihän sen alatason olkkarin pöytään halusinkin, jotta nää kaikki krääsät eivät ajelehdi itse pöydällä alituiseen.



Vielä täällä sipisteltävää riittää, mutta nyt näillä mennään. Mä olen vaan tuohon TV-tasoon niin ylettömän tyytyväinen, etten sanotuksi saa. Se muutti koko olkkarin ilmeen niin paljon raikkaammaksi ja kauniimmaksi, ettei päivää kulu, jolloin en pikkuisen sitä itsekseni ihastele :)

Minä toivotan kaikille oikein kivaa torstai-iltaa ja kirpeän syksyistä ja kaunista viikonloppua!