torstai 8. toukokuuta 2014

Purnukkavuoren pienennystä - huhtikuu 2014

Yskänpuuskaista ja räkäistä torstaita täältä sängyn pohjalta. Mä olen viimeisen viikon sairastellut ja tiistaista asti maannut kuumeessa kotona. Kunnossa en ole vieläkään, mutta täytyy yrittää jotain saada aikaiseksi tänne bloginkin puolelle. Kotona en tässä sairastellessa ole ehtinyt muuta kuin sotkea, mutta onneksi on aina toi kosmetiikka, mistä voi keksiä jutunjuurta...

Meikäläisen purnukkavuori voi edelleen paksusti, eikä huhtikuussa päässyt laihtumaan pätkääkään. Loppuun kului neljä tuotetta ja uusia tuli viisi. Pah ja pöh. Toisaalta ylimääräistä ja turhaa tuli ainoastaan yksi dödö, kaikki muut tulivat tarpeeseen. Hyvä sentään se ;)

Huhtikuussa loppuun kului Aqualan Duo perusvoide isossa pumppiksessa. Tämähän on yksi mun luottotuotteistani, sellainen mukavan simppeli päästä-varpaisiin-voide, joten olin iloinen kun sain mutsilta heti uuden tilalle. Myös Lidlistä hankittu hammastahna loppui. Siitä mulla ei ole mitään sanottavaa, ihan hyvä perustuote.


Loppuun kului myös Dermosilin syväpuhdistava shampoo, josta pidin kovasti. Turhan pesevä se jatkuvaan käyttöön mulle oli, mutta sellaisia syväpuhdistavat yleensä ovat. Niiksi päiviksi, kun tukka oli kerennyt tosi rasvaiseksi, tämä shampoo toimi todella hyvin.
Huhtikuun herkku olikin The Body Shopin hurmaavalta tuoksuva ja ihanasti vaahtoava Mango-suihkugeeli. TBS:n suihkugeelit eivät vielä ole mua pettäneet, olen ollut hurmaantunut jokaiseen kokeilemaani <3



Sitten sitä shoppailun saldoa...

Mutsilta sain uuden Aqualan Duon loppuneen tilalle. Hammastahnakin piti ostaa loppuneen tilalle uusi ja mökkisaunaan oli pakko saada oikein perinteinen mökkishampoo ;) Dödön unohdin tietenkin taas kotiin lomalle lahtiessämme, joten uusi piti ostaa. Joensuun Cittarissa oli sitten tarjouksessa kaksi Nivean dödöä neljällä eurolla, ja mä vaan olen tosi helppo tällaisten tarjousten suhteen. Olisihan nyt ollut tosi typerää olla moinen tilaisuus käyttämättä... Ja onpahan nyt tarpeeksi dödöä varmaan koko kesäksi. Kainaloni saavat nauttia helmiäishellyydestä eikä tartte pelätä tahroja vaatteissa ;D




Nyt on pakko painella takaisin petiin. Yritän jaksaa suorittaa arvonnan viimeistään huomenna... Parempaa torstai-iltaa teille :)


11 kommenttia:

  1. Minullakin on tuota Aqualan Duo voidetta ja joskus talvella, kun iho on todella kuiva, käytän sitä suikusaippuanakin...apteekista neuvoivat..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä voide toi on. Täytyykin joskus kokeilla tuota suihkusaippuan asemesta käyttämistä! Kiitos vinkistä :)

      Poista
  2. Täällä siirrytään nyt myös rasvapönttöihin, tosin Aqualan L:ään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aqualan L on ihan yhtä hyvä kuin tää Duokin, ellei jopa parempikin. Suosittelen lämpimästi :) Eihän näistä mitään hemmotteluelämyksiä saa, mutta eivätpä ainakaan ärsytä herkkääkään ihoa. Ihon perushoitoon minusta sopivat hyvin :) Ja käyvät tosi moneen tarkoitukseen.

      Poista
    2. Mulla on myös kätevä pumppupullo, niin on tosi helppoa käyttäminen. Siihen asti, kunnes sieltä ei saa pumppaamalla enää mitään vaan pitää muutoin kaivella. :D Eikä muuten lopu ihan heti, kun on kaksi isoa pumppupulloa kotona ja apteekissa vielä sen verran, että riittää koko vuodeksi. :D

      Poista
  3. Paranemisia! Aqualan voiteet/rasvat ovat kyllä parhautta :-)

    - Jelena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jelena! Aqualanit ovat tosi hyviä, mun suosikki taitaa olla se L, mutta tämä Duokin on erittäin hyvä :)

      Poista
  4. Pikaista paranemista <3!
    Tuo Nivean Pearl & Beauty on yhtä miu pitkäaikasta lempparia, tälläkin hetkellä käytössä :D. Jos en raaski ostaa Clarinsia, niin silloin aina ostan tuota :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni! Kiva tietää, etten sitten ihan metsään mennyt dödöostoksilla :) Kiitos Tiiaseni <3

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)