torstai 19. kesäkuuta 2014

Rakkula

Tiedättehän te, kuinka jokaisella itseään kunnioittavalla järvellä on oma hirviönsä. Niistä toki kaikki eivät ole yhtä tunnettuja kuin vaikkapa Skotlannissa sijaitsevan Loch Ness-järven hirviö. Monet ovat niin tuntemattomia, ettei niistä edes oikein tiedetäkään.

Meidän mökkijärven hirviö on Rakkula. Se on paikallisen kalakannan kauhu ja asuu meidän rannassa, laiturin vieressä.

Ennen nykyistä uraansa järvihirviönä, Rakkula oli aivan tavallinen lasikuidusta valmistettu soutuvene. Se oli jo kovin raihnainen ja sitä uhkasi kaatopaikkatuomio, kunnes mutsi pelasti sen. Se kunnostettiin, maalattiin ja niin se sai hirviömäisen habituksensa. Sitten se tuotiin tänne meidän mökkirantaan ja siitä saakka se on vuosia palvellut paitsi soutuveneenä, myöskin järvihirviönä ja ahventen, särkien ja haukien painajaisena.

Kaikki oli hyvin, kunnes viime kesänä Rakkula-parka haavoittui; se sai reiän pohjaansa. Lähes vuodeksi se joutui telakalle, kunnes hirviötohtori P saapui hoitamaan sen kuntoon. Paikallisesta hirviökirurgien ostospaikasta, eli Motonetistä, haettiin ensin lasikuituveneen paikkausaineita ja sitten kirurgimme pääsi hommiin.

Ensin rälläkällä hiottiin reikää ja sen ympärystää siistimmäksi, sitten sen päälle levitettiin lasikuituspakkelia ja annettiin sen kuivua kunnolla.

Sitten pintaa hiottiin tasaisemmaksi ja sille levitettiin hirviöhoitoainetta, eli jotain polyesteriliisteriä. Sen päälle Rakkula-ressu sai vielä lasikuitulaastarin ja lisää hoitoainetta...

Tämän näköinen siitä sitten tuli. Vielä sitä voisi vähän hioa ja vaikka maalata uudestaan, mutta koska reikä on pohjassa eikä Rakkula muutenkaan ole kovin turhamainen luonteeltaan, tämä kirurginen operaatio riitti nyt, ja Rakkula siirrettiin heräämöön toipumaan.


Vielä se on vähän harmahtavan näköinen, mutta on jo käynyt leikkauksensa jälkeen järvellä onnistuneesti herättämässä tervettä kauhua kaloissa. Jahka kesä kuluu, se saa varmasti taas tervettä, hirviömäistä vihreyttä poskilleen ;)

Rakkula on taas kunnossa ;D

Kaunista Juhannusaattoa kaikille!


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Neela! Rakkula on mainio, ja sitäpaitti aivan hirrrrveän karrrrmaisevan pelottava ;D Mä jotenkin muuten arvasin, että sä tykkäisit tästä postauksesta :D

      Poista
  2. Taisit tehdä Rakkulalle karhun palveluksen, sillä tää tarina teki siitä sympaattisen, eikä ollenkaan niin pelottavan, kuin Rakkula ehkä itse toivoisi olevansa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Blondiseni! Mikään ei voi horjuttaa Rakkulan uskoa omaan hirviömäisyyteensä ;D Ei edes se, että onhan se aika symppis ja söpö... :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Eiks oo ihan kamalan pelottava ilmestys? ;DD

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)