perjantai 25. lokakuuta 2013

Kauhojen ja kapustojen "uusi koti"

Olipa kerran aika, jolloin säilytin konetiskitabletteja Ikean suht suuressa kierrekannellisessa lasipurnukassa. Sittemmin korvasin sen pienemmällä lasipurnukalla. Ja vanha Ikean purkki joutui kaapin kätköihin asumaan aina siihen saakka, kunnes erään kokkaussession seurauksena siitä hajosi muovinen kansi. Rikkoutuneen kannen viskasin menemään, mutta itse purkin laitoin takaisin kaapin perukoille, ihan vain saituuttani. Onneksi olin saita ;)

Elokuussa postasin keltaisesta purnukastani, jossa säilytin ruuanlaittovälineitä, eli niitä kauhoja, kapustoja ja lastoja. Niin ihana kuin tuo purnukka onkin, oli nyt aika muutokselle! Sitä se ikkunaremppa teettää; uusien ikkunoiden lisäksi sitä haluaa uusia muutakin kotona ;) Koska rahaa uuden ostamiseen kuitenkin on hyvin vähän, alkoi mielessä raksuttaa jo aika vanha, ja aikanaan Irinalta poimittu ajatus lasipurkista kauhojen ja kapustojen säilytykseen. Sen ajatuksen tuloksena kaivoin esiin kaapin pohjalta sen kannettoman Ikean lasipurnukan...


Eipä ole itseasiassa yhtään huono "uusi koti" kauhoille ja kapustoille ;) Jospa ne tässä nyt jonkin aikaa ainakin viihtyisivät...


Hmmmhhhh.... Siis idea apinoitu ja toteutus ei maksanut sentin jeniä. Voiko parempaa ollakaan? Eikö juuri tällaista varten nää blogit alunperin ole tehtykin?
Ja se iki-ihana keltainen purkki? Se on kaapin kätköissä odottamassa aikaa keltaisempaa ;)


Toivotan virkistävää viikonloppua kaikille teille ihanille lukijoilleni, sekä anonyymeille että teille julkisille! <3

8 kommenttia:

  1. Siinä ne on kätevästi saatavilla kun alkaa kokkaamaan.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja esillä niiden pitää ollakin, muuten P kai lakkais kokkaamasta ;D P on siis meillä se, joka hoitelee noi kokkaushommat yleensä, se kun sen taitaa huomattavasti mua paremmin :)

      Poista
  2. Kelpo idea tuo on ja tosiaan edullinen :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://whiteandfresh.casablogit.fi/lue/2013/01/lasipurkille-kayttoa

      Tuosta se sitten lähti... :D Kiitos vaan idiksestä, vaikka vaivaiset 10 kuukautta kestikin oman version toteutuksessa :)

      Poista
  3. Kätevän emännän kätevä idea :) Mistä tuo perunakappa on, ihana (sekin) :) Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kätevän emännän kätevästi apinoitu idis ;) Ja "perunakappa" on itseasiassa alunperin yhden parvekekukan suojaruukku. Kukan kuoltua otin laatikon talteen, pesin sen huolella ja laitoin kaapin perälle odottamaan inspistä. Keväällä 2012 sitten keittiöremontin valmistuttua laitoin sen tuohon ruokaöljyjen, suolamyllyn sun muun tarvevälineen säilytystä varten :)

      Poista
  4. Tuo puinen looda on niiiiiiin magee :))

    Toivottavasti siellä on ollut rentouttava viikonloppu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuiskulle just tossa kerroin loodan alkuperän :) Itse oon ajoittain tuntenut jo kyllästymistä siihenkin, mutta ehkä se vielä saa jäädä, kun se kerran noin paljon muissa ihastusta herättää :D

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)