perjantai 4. lokakuuta 2013

Purnukkavuoren pienennystä - syyskuu 2013

Mulla tosiaan on suuri tarve kosmetiikan vähentämiselle, kuten viimeistään tämä postaus osoitti ;D Ja onneksi purnukkavuori pieneni syyskuussakin, joskin ei ihan niin paljoa kuin olin odottanut. Loppuun sain kulutettua neljä tuotetta, toisaalta lisääkin tuli kaksi.

Peräti kaksi hiusten hoitoainetta tulivat tiensä päähän: VO5- ja Syoss-merkkiset. Kummatkin sopivat hiuksilleni ja olivat muutenkin kivoja. Kumpikaan ei silti herättänyt sen suurempia ihastuksen huokailuja.

Loppuun kului myös 100 gramman purtilo apteekista saatavaa Aqualan Duo -perusvoidetta. Tästä tykkäsin kovasti, kuten useimmista muistakin Aqualan-sarjan perusvoiteista. Ne ovat hajustamattomia ja todella monikäyttöisiä. Mä käytin tätäkin sujuvasti niin kasvvoille kuin vartalollekin :) Oikein hyvä sellainen Päästä-varpaisiin-yleisvoide!

Syyskuussa Kuukauden kuningattareksi nousi itseoikeutetusti The Body Shopin Mango-vartalovoi, tuo kerrassaan jumalaisen tuoksuinen, paksu ja hyvin kosteuttava voide. Itse tykkään käyttää iltaisin tällaisia paksuja voiteita, ehtivät imeytyä ja ravita ihoa hyvin yön aikana ja yöpaitakin tuoksuu aika herkulta aamulla ;D

Molemmat lisäykset purnukkavuoreen ovat, jälleen kerran, mun armaan äitini ansiota ;) Flow kosmetiikan shampoota ehdinkin jo aiemmin hehkuttaa. Toista lisäystä, eli Erisanin Young -kasvovoidetta en vielä ole niin aktiivisesti ehtinyt edes koklaamaan, että osaisin juuri mitään siitä vielä sanoa. Vaikuttaa kuitenkin erinomaisen kelvolliselta päivävoiteelta minun sekaiholleni :)


Pirtsakkaa perjistä kaikille!

8 kommenttia:

  1. Pikkuhiljaa säkin etenet sun projektissa. Multa loppui muistaakseni yhdeksän syyskuussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä ootkin ihan haka tässä jutussa ;D Mä oon jo luopunut toivosta, että sun tasolle joskus pääsisin ;) Mutta aina kun jäädään voiton puolelle loppuneissa, on mulle hyvä, ja tällainen 4-6 tuotetta kuussa alkaisi olemaan mulle aika normitahti...

      Poista
    2. Mä voin sen verran lohduttaa sua, että mulla on ollut aika paljon semmoisia tuotteita, joita olen jo jonkin verran käyttänyt aiemmin eli en ole kaikkia käyttänyt yhtä soittoa tyhjäksi asti. :)

      Poista
    3. Voi Irina! Mulhan on suurin osa just niitä puolikäyttöisiä!! Esim. saippuoita vaikka vaikuttais olevan kauheesti, monesta on enää se pieni n. 30 gramman palanen jäljellä :) (Periaatteessa tuoreita paloja silti, koska pilkon ne pieniksi jo ennen käyttöä)
      Ja Dermon käsivoidekin on jo melkis finaalissa, samoin kuin Lushin Enchanted Eye Cream...

      Poista
    4. Vietät nyt oikein kunnon kauneudenhoitosyksyn ja -talven niin keväällä sun kosmetiikkavarasto on jo huomattavasti pienempi. :) Ja kohtahan alkaa todellinen rasvausrumba, kun pakkaset tulee ja sisäilmakin kuivuu.

      Poista
    5. Joo, mä puunaan itteeni oikein urakalla ja oon sitten keväällä hehkeämpi kuin se olemattomiin typistynyt kosmetiikkavarasto :D

      Poista
  2. Oii, aikas ihania rasvavinkkejä täällä, etenkin tuo body shop, ne tuoksuvat aina niin ihanilta! Aqualan on kyllä tuttu myös, tyttösen atooppisen ihon pidän sillä kuosissa :)

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TBS:n voiteet ovat herkkuja kyllä :) Enkä mä Aqualanistakaan luovu, kun se on vaan niin kätevä yleisvoide ja sopii silloinkin, kun iho on erityisen herkällä tuulella.

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)