maanantai 9. syyskuuta 2013

Purnukkavuoren pienennystä - elokuu 2013

Niin kului elokuu, ja syksyn voi julistaa virallisesti alkaneeksi. Plääh ja määh... Mä niin tykkäisin kesästä, toisaalta, on syksyssäkin puolensa. Ruskasta tykkään ja kirpeän kuulaista syyssäistä. Niitä vielä odotellaan, sillä ulkona on aika kesäistä edelleen.

Elokuu sujui kosmetiikkarintamalla oikein kivasti. Loppuun sain kulutettua viisi tuotetta ja yhtään ainutta tuotetta en ostanut lisää :)

(Kuvat: Flow kosmetiikka ja Soap Factory)

Loppuun kului peräti kaksi palasaippuaa.
Flow kosmetiikan Himalajansuola &  Geranium -saippua oli minulle todella mieluinen: mieto, raikas tuoksu, kaunis väri ja kevyt kuorivuus tuntuivat ihanilta. Tämä oli ensimmäinen kyseisen merkin tuote, jota olen kokeillut ja tällä perusteella olen erittäin kiinnostunut kokeilemaan lisääkin :) Seuraava tuote tästä sarjasta onkin jo lähdössä testiin, mutta siitä teen ihan oman postauksensa myöhemmin...

Soap Factoryn Jussi -saippua oli myös mukava, vaikkakaan sen tuoksu ei vastannut odotuksiani. Sopa Factoryn sivuilla tuoksua kuvataan näin: "Jussi-saippuassa tuoksuu kesä! Koivun, männyn ja sitruunan eteeriset öljyt antavat voimaa, puhdistavat kehoa ja virkistävät mieltä. Lisäsimme mukaan myös hienonnettuja koivun lehtiä."
En tiedä onko mun nenässä jotain vialla, mutta en erottanut koivua, en mäntyä enkä sitruunaa. Minusta tämä saippua tuoksui tervalta!  Eipä silti, tykkään kyllä tervan tuoksusta ja kesäänhän se sopii kuin nenä päähän, mutta kun olin odottanut ihan muuta, oli tuoksu siksi pienoinen pettymys. Muuten saippua oli oikein mukava, se pesi pehmeästi eikä tuoksukaan paha siis ollut. Jos tykkäät tervan tuoksusta, tässä olisi yksi hyvä vaihtoehto saippuaksi ;)

(Kuva oikealla: Dermoshop)

Dermosilin tuotteista loppui kaksi: Kosteuttava hiusnaamio sekä Suihkugeeli E. Molemmista tuotteista tykkään ja molempia olen käyttänyt aiemminkin. Hiusnaamio pehmentää kivasti tukkaa ja siinä on mielestäni hyvä hinta-laatu-suhde. Suihkugeelissä on raikas ja keväinen tuoksu ja 500ml täyttöpussin sisällön voi kaataa vaikka vanhaan tyhjentyneeseen pumppupulloon. Dermoshopista saa toki tilattua tätä suihkugeeliä myös pullossa, mutta minusta mahdollisuus tilata myös täyttöpusseja on erityisen kiitoksen arvoinen asia :) Pakkausjätteen vähentäminen on aina positiivista!

(Kuva: Herbina)

Kuukauden kuningatar on tällä kertaa Herbinan kerrassaan loistava Biohajoava kasvosaippua. Tämä saippua on ulkoisesti kuin uhkea valkoinen ruusu, se tuoksuu hyvin miedosti ruusulta, pesee kasvot ihoa kuivattamatta eikä kirvele silmissä. Se on täysin kotimainen ja jättää jälkeensä luontoa rasittamaan vain pienen pahvilaatikon, johon se on pakattu. Ja maksaa noin vitosen.

Keksin vain yhden negatiivisen puolen, ja se on se, että ilmeisesti ne pirulaiset ovat menneet ja lopettaneet tämän tuotteen valmistuksen, koska en sitä enää Herbinan sivuilta löytänyt! Kuvan hokasin onneksi tallentaa koneelleni silloin kun se vielä sivuilta löytyi... Joten jos tätä haluatte, kannattaa lähteä kauppakierrokselle heti. Muistan selvästi itse nähneeni tätä useammassakin kaupassa pääkaupunkiseudulla tämän kesän aikana...



4 kommenttia:

  1. Hyvin ootkin saanut kulutettua tuotteita elokuussa :) Miten käytät noita palasaippuoita, esim. just Flown ja Soap Factoryn? Käsille vai suihkussa vai miten?

    Kivaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsisaippuana palasaippuoita pääasiassa käyttelen, pari kertaa viikossa myös suihkussa. Ja tosiaan, mulla on aina niitä pienenpiä paloja käytössä kerralla, ei kokonaista saippuaa ;) Loppuneeksi saippuan lasken silloin, kun kaikki palaset samaa saippuaa ovat loppuneet.

      Mukavaa viikkoa sullekin <3

      Poista
  2. Vitsi munkin pitäisi ryhtyä purnukkavuoren taltutukseen, mutta mikä siinä on että niitä vaan kertyy lisää... Ja on muuten ärsyttävää kun kaikkien superhyvien juttujen valmistus aina lopetetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta viserrä LadyBlue! Just kun oot löytänyt jonkun oikein hyvän tuotteen, niin tottakai ne lopettaa sen valmistuksen! Raivostuttavaa! Noh, ompa ainakin hyvä syy koklata jotain muuta seuraavaksi, oon jo alkanut himoitsemaan Flow kosmetiikan kasvosaippuaa ;D

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)