sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Hus! Pois! Katoa!

Terve! Otsikko ei ole tarkoitettu kellekään teistä ;D Se on tarkoitettu kaikille niille tavaroille, joista minä eilen päätin hankkiutua eroon!

Jos meinaan uuden TV-tason hankkia, se edellyttää sitä, että kirjahyllystä vähennetään tavaraa rankalla kädellä. Mä olen monesti sen puuhan aloittanut ja lopettanut kesken, koska en muka raatsi luopua mistään. Eilen sitten oikein mutsi tuli mulle taputtamaan tahtia ja takomaan järkeä mun päähän, ja hei; nyt homma alkoikin sujumaan! Olen itsekin yllättynyt, miten raaka ja kova onnistuin olemaan ja kuinka suorastaan säälimättömästi heittelin vanhoja levyjä roskikseen ja ladoin pinoon kirjoja, jotka aion viedä divariin.

Tällainen määrä vanhoja CD- ja DVD-levyjä lähti roskiin:

Ja tällainen läjä kirjoja odottaa lähtöä:

Ison määrän DVD-leffoja otin pois kansistaan ja laittelin tuollaiseen CD-levykansioon. Ne tyhjät kannet viskasin roskiin. Tämä on muuten todella kätevä tapa saada leffakokoelmansa mahtumaan pieneen tilaan. Osan levyistä olin siirtänyt tuollaiseen kansioon jo aiemmin, mutta nyt heittäydyin paljon raaemmaksi kuin silloin ja melkein kaikki loputkin leffani muuttivat kansioon.


Nyt kirjahyllyn hyllyt loistavat tyhjillään ja mun mieleni on levollinen. On se jännä, miten suuri psyykkinen vaikutus tällaisella on, nyt tuntuu siltä, kuin olisi helpompi hengittää :) Aaah, miten tyytyväinen olen!

Suloista sunnuntaita teille kaikille <3

24 kommenttia:

  1. Nuo kansiot ovat kyllä käteviä... Itse kerään inspistä aloittaa vaatekaapin siivouksen ja kerätä kirpparille lähtevät tuotteet erikseen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi kätevä tuollainen kansio! Hyllymetri DVD-levyjä mahtui tuohon :) Tsemppiä sulle vaatekaapin siivoukseen. Mä en uskalla edes ajatella, mikä urakka meillä siinä on edessä :D

      Poista
  2. Mä sain myös inspiksen: leikkaan lyhyet, ohuet ja kulahtaneet lakanat siivousräteiksi. Samoin pikkuisessa vaatehuoneessa tapahtuu kohta karsintaa. Fengsui, Fengsui...

    VastaaPoista
  3. Mistäs minä tuota inspistä saisin ostaa...ja tuota luovuttamista...no ei niitä taida mistään voida ostaa ...mutta tavaraa olisi, kun vaan sais aikaiseksi ja raaskisi luopua..:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Irmastiina, jos mä tietäisin, missä tavaranraivausinspistä myydään, olisin sen putiikin kanta-asiakas ;D Mä oon vieläkin hämmästynyt, miten en tunne yhtään luopumisen tuskaa nyt, pelkästään helpotusta :)

      Poista
  4. Aika kasan sait aikaiseksi! :)
    Minäkin olin ennen samanlainen, en raaskinut luopua tavarasta ja kyllä kaapit näyttivätkin siltä. Nykyään kannan tavaraa kirpparille 2-3 kertaa vuodessa ja koti tuntuu paljon siistimmältä kun ei joka paikka pursua tavaraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tarttee kans ottaa tavaksi tällainen urakka. Jos siten saisi pidettyä tavaran määrän aisoissa :)

      Poista
  5. Tuollaisia projekteja on kyllä aina vaan tasaisin väliajoin tehtävä, hyvä sinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy alkaa useammin tähän puuhaan... Vieläkin nimittäin löytyy raivattavaa pelkästään sen kirjahyllyn osalta, vaikka noinkin paljon jo sain viskattua ;)

      Poista
  6. Yesss, meillä on toiminut tosi hyvin cd-kansiot leffoille.

    Munkin pitäs alkaa taas karsii tavaraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sultahan mä ton idean alunperin apinoinkin ;D Että kiitosta vaan vinkistä :)

      Poista
  7. Mä yritän aika ajoin tehdä karsintoja ja koska mietin tätä nykyä paljon tarkemmin mitä hankin, pysyy tavaramäärä jotenkin kuosissa. Odotan kesän remonttia, jolloin koko alakerta on myllättävä ja jotakuinkin tyhjennettävä, siinä ihan varmasti lentää kamaa kierrätykseen/roskiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon myös nykyisin harkitsevampi shoppailija kuin joskus entivanhaan. Onneksi en ainakaan enää ostele mitään tuikitarpeettomia koriste-esineitä, joihin kyllästyn viikossa... ;D Mutta kyllä sitä karsintaa pitäisi tehdä vielä paaaljon enemmän.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Ai älä! Aloittaminen, tai sen aloittamisen ajattelu on tuskaista, mutta voi miten lopputulos palkitsee! Kertakaikkiaan sielukin puhdistuu :)

      Poista
  9. Meillä on kans cd-levyistä osa tuollaisissa kansioissa. Leffat on kyllä edelleen omissa koteloissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaiset kansiot ovat kyllä aika käteviä :)

      Poista
  10. Hyvä Daraaaa :) Turha pois ja elämä säteilee <3

    VastaaPoista
  11. Täälläkin alkaa pikkuhiljaa hiipimään into kevätsiivoukselle. Varasinkin kirppispöydän, minkä kyllä sai vasta toukokuun lopulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni :) Mutta hei, hyvähän se on, että ehdit rauhassa käydä huushollin läpi ennen kirppistä!

      Poista
  12. Siis ihanko oikeasti heittelit levyjä roskiin? Näille olisi varmasti löytynyt ottajia, vaikka `annetaan` -palstan avulla tori.fi:ssä tai fb:n lukuisissa annetaan-ryhmissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi tiiti66! Kiitos paljon kommentistasi!

      Roskiin heittämistäni levyistä suurin osa oli aikoinaan itse tehtyjä kokoelmalevyjä ja MP3:a. En usko, että kovinkaan moni olisi edes ilmaiseksi kiinnostunut vastaanottamaan isoa läjää 90- ja 2000-lukujen taitteessa itse koottuja biisikokoelmia sen ajan satunnaisista kappaleista :) Toki joukossa oli myös muutama ostettukin CD, mutta nekin olivat niitä 15-20 vuotta vanhoja kokoelmalevyjä, tyyliin MrMusic Disco Hits vol. 11, joissa oli ehkä yksi hittibiisi per levy, loput ties mitä sen ajan mitäänsanomattomuuksia ;) DVD-levyjäkin oli roskiin menneiden joukossa ja ne olivat kaikki itse telkkarista tallennettuja elokuvia (meillä on tallentava DVD-soitin).

      Yritin katsoa siinä siivotessani, että en heitä roskiin sellaista, josta ajattelin jonkun vielä olevan ehkä kiinnostunut. Esim. muutama DVD leffa menee kirjojen mukana divariin :) Suurin osa DVD-leffoista päätyi CD-kansioon ja CD-levyjäkin hyllyymme jäi vielä n. 100 kpl. Niistä jos joskus haluamme luopua, emme heitä roskiin, koska niistä uskon muiden mahdollisesti olevan kiinnostuneita, vaikka me emme enää olisikaan :)

      Kivaa pääsiäistä sinulle!

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)