tiistai 14. tammikuuta 2014

Tervetuloa talvi!

Lumi on ollut tänä talvena täällä eteläisessä Suomessa niin harvinaista herkkua, että ihan ihanalta tuntuu katsella näitä nykyisiä lumimaisemia. Eikä tuota luntakaan sentään vielä mitään mahdottomia määriä ole edes satanut ;) Pakko oli silti räpsiä muutama kuva kun bussipysäkiltä kotiin kävelin töiden jälkeen, kun kerrankin pääsin niin ajoissa, että ulkona oli vielä valoisaa.


Seuraavan kuvan nappasin partsilta, esittää siis sitä maisemaa, jota kuvaan 10 kuvaa kesään -haasteessa. Pakko oli saada yksi luminen kuva siitäkin maisemasta tänne blogiin siltä varalta, että nää lumet taas ehtii sulaa ennen perjantaita... ;D


Tein juuri tilauksen tonne säidenhaltijalle: Jatkukoon talvi ja pakkaset nyt pidempään, ainakin helmikuun loppuun. Satakoon lunta vielä jonkin verran lisää, mutta ei niin älyttömästi, että tiet menee tukkoon ja teiltä auratuista lumikinoksista muodostuu kerrostalon korkuisia lumivuoria. Olkoon paljon kirkkaita ja kuulaita pakkaspäiviä, aika leutoja kuitenkin,  sellainen -20 astetta olisi pakkasraja. Sitten maaliskussa saa alkaa kevät koputtelemaan, lumet sulamaan ja aurinko paistamaan päivä päivältä lämpimämmin.

Saas nähdä päteekö nytkin se vanha sananlasku; sitä saa mitä tilaa ;D




4 kommenttia:

  1. Ei vitsi, mulla olisi tuo haastekuva otettavana viikonloppua...samaa toivon, että sais edes yhden lumisen kuvan. Alkaa kuvasarja näyttämään melko tylsältä muuten! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on perjantaina se varsinainen kuvauspäivä ja silloin mun pitäisi päästä niin ajoissa kotiin, että ehdin valoisaan aikaan kuvan ottaakin. Toivottavasti lumet pysyy siihen saakka ;D

      Poista
  2. Ihana lumi on tullut meillekkin :) Pakkasta vaan tuppaa oleen jo liikaa kun eilen oli 18 astetta. Mulle riittää 5 asteen pakkanen ja tää muutama sentti lunta mitä on. Tätä kaksi viikkoa kiitos ja sit saa kevät aurinko ruveta paistamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo on mullekin se -20 ehdoton pakkasraja, ei sen enempää oikein kestä ;) Mieluummin -10 tai sen alle ja mahdollisimman tyyniä päiviä :)

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)