perjantai 24. tammikuuta 2014

Kastehelmi kaunoinen

Minäpäs ostin taannoin itselleni Uuden Vuoden lahjan! Prismassa oli halvennuksessa Iittalan Kastehelmi-tuikkukippoja, ja mä nappasin kauppakärryyn yhden kirkkaan sellaisen.


Oli jo muuten korkea aikakin. Vastahan tällaista on runsaan vuoden ihailtu muiden blogeissa ja ihan ikiomaksi himoittu ;D Ihmettelen miten ylipäätään olen näinkin pitkään voinut hillitä himojani, kyse kun ei kuitenkaan ole mistään suuren luokan investoinnista. Mä köyhdyin tästä kaunokaisesta kahdeksan eukon verran...

Minä muistan Kastehelmi-astoita jo lapsuus- ja nuoruusvuosiltani, jostain 80-luvulta. Silloinkin tykkäsin niistä, ja nyt kun niitä alkoi tulemaan uudestaan markkinoille, ihastuin heti. Varsinkin nämä tuikkukipot viehättivät alusta asti. Mä katselen tuikkukippoja aina vähän "sillä silmällä", kun en kissojen takia uskalla suoraan esillä olevia kynttilöitä polttaa. Tällaiset tuikkulyhdyt ovat kaunis ja turvallisempi valinta talouteen, jossa on kaksi kissaa, joista toinen on luonteeltaan ylivilkas ADHD parasta A-luokkaa... ;)

Tää oli taas paras ostos vähään aikaan: jotain, mitä olen halunnut jo tosi pitkään, joka tuo valoa iltoihin ja vetoaa minun estetiikan kaipuuseeni. Eikä maksanutkaan paljoa :D
Ja voi, miten tykkäänkään noista ihanista varjoista ja heijastuksista, joilla se tuikkua polttaessa luo tunnelmaa!


Tykätäänkös siellä Kastehelmistä? Vai joko ne alkaa olemaan "sou lääst siison" ;D



24 kommenttia:

  1. Voi tykkään kovasti Kastehelmistä....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, mä tykkään myös! Siinä on minusta sellaista ajatonta kauneutta :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Irina! Ajatella, että vihdoin sitten ostin sen, kun sullekin vasta melkein vuoden oon rutkuttanut kun mulla ei oo sitä ;D

      Poista
  3. Se on jännä miten joitain juttuja tulee vaan ihailtua vuodesta toiseen ja se, että tavaran itselleen hankkisi tuuntuu kestävän pitkään, vaikka kyseessä olisi juuri tuollainen ei niin kallis ostos :) Mutta ihana on! Itse en vielä sellaista omista, ehkä joku päivä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Ruut ;) Voin suositella Kastehelmeä, jos siitä tykkäät. Haastavaahan ostopäätöksen tekeminen toki on, mutta lopputulos palkitsee ;D

      Poista
  4. Kyllä se vaan on kaunis! Minäkin sain ensimmäiseni nyt viime jouluna lahjaksi kummitytöltäni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tsinnia! Oi, onpas sulla kiva kummityttö :)

      Poista
  5. Itse myös tykkään kovasti kastehelmistä eli ei todellakaan sou lääst siison! :D Mielestäni kaikki Iittala on melko ajatonta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhii! Kiitos Valkoinen Visio :) Mä tykkään myös Iittalasta. Nyt tähän hätään ei ainakaan tule mieleen mitään Iittalaa, josta en yhtään tykkäisi :)

      Poista
  6. On täällä kastehelmi fani! Sain itseasiassa juurikin jouluna kaksi tälläista lahjaksi :)

    VastaaPoista
  7. Todellakin tykätään! ;) Ovat niin kauniita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan Suffeliini! Et varmaan arvaa yhtään, kenen blogin kuvissa mä erityisesti oon noita ihaillut ja itselleni himoinnut... ;D

      Poista
  8. Kastehelmi on kaunis, mutta silti omaan makuuni hieman liian röpelöinen :). Meiltäkin löytyy tosin yksi tuollainen kirkas tuikkukippo, ja minulla se toimittaa kahvipöydässä sokerikon virkaa (siis silloin, kun on kahvia juovia vieraita kylässä, itsehän en kahvista välitä yhtään) :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Tuo sokerikkohan on ihan loistava idea! Itseasiassa, sopii paitsi kokonsa, myös sen röpelöisyytensä vuoksi varmaan just hyvin sokerikoksi :)

      Poista
  9. Kaunis, ensin ajattelin että en itse osta noi Kastehelmen tuikkuja lainkaan kun ne oikein rytinällä rantautuivat moniin blogeihin, olen aina vähän jälkijunassa ja nyt mulla on noita kirkkaita muutama, mietin vielä että olisko harmaa kiva lisäksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa Tuisku että mä jo haaveilen harmaasta tän kirkkaan kaveriksi ;)

      Poista
  10. Kaunis! :) Olen itse koukussa kastehelmiin, ne ovat niin kauniita ja tuo niin monikäyttöisiä! :) Tuikkukuppi, jälkkärikulho, maljakko, sokerikko, mitä kaikkea, taivas on vain rajana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan nerokasta! Mä ostin vaan tuikkukipon ja nyt vasta tajuan, miten paljon muutakin se voi olla!

      Poista
  11. Kastehelmet <3 Tuskin ovat koskaan läääst siison ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne kyllä kauniita <3
      Kiva kun laitoit kommenttia, Jenna! Täytyykin tulla tutustumaan sun blogiisi :)

      Poista
  12. Kyllä se on kaunis! itseltänikin loytyy muutama ja aina jaksaa ihastuttaa :)

    VastaaPoista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)