sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Flow - kosmetiikkaintoilijan "karkkikauppa"

Joulukuun alussa kävin Hyvinkäällä leikkimässä turistia ja shoppailemassa. Siitä reissusta kerroin enemmän postauksessa Hetkiä Hyvinkäällä. Tuolloin sain myös käydä suomalaisen luonnonkosmetiikkavalmistajan, Flow kosmetiikan omassa myymälässä Hyvinkään kauppakeskus Willassa. Tämä ei ollut ensimmäinen käyntini kyseisessä myymälässä, sillä olen ollut kiinnostunut Flow kosmetiikasta ja sen tuotteista jo pidemmän aikaa. Tällä kerralla mulla oli kuitenkin kamera mukana matkassa, enkä tietenkään malttanut olla kysymättä lupaa ottaa myymälästä valokuvia ja julkaista ne blogissani ;) Sain luvan, joten tässä hieman tarinaa yrityksestä ja kokemuksistani sen suhteen :)

Flow kosmetiikan tarina alkoi vuonna 2004 Hyvinkäällä autotallin takahuoneessa, josta tuotanto siirtyi myöhemmin Hyvinkään Wanhalle Villatehtaalle. Kauppakeskus Willan avattua ovensa, myös Flow kosmetiikka perusti myymälänsä sinne. Yrityksen omilla sivuilla tuotannosta ja filosofiasta kerrotaan näin:

"Tuotamme kaikki tuotteet omissa tiloissamme Hyvinkäällä, ehdottomia luonnonkosmetiikan laatustandardeja noudattaen ja käsityöperinnettä kunnioittaen. Näin ollen jokainen tuotteemme on valmistettu yksilöllisesti ihmiseltä ihmiselle - meiltä sinulle . Sinun ei siis tarvitse pohtia mistä tuote on peräisin, onko siinä kaikki ihosi tarvitsemat ravinteet, ja miten se on tuotettu. Tämän me huolehdimme puolestasi. "
 Omat kokemukseni myymälästä ovat todella positiivisia. Palvelu on aina ollut hyvää ja ystävällistä, myymälä itsessään on valoisa ja kaunis. Tuotteet on aseteltu herkullisesti ja houkuttelevasti esille.
Kokemukseni Flown tuotteista ovat myöskin kaikki olleet positiivisia. 
Keväällä ja kesällä kokeilin Himalajansuola & Geranium saippuaa, josta käyttökokemuksia kertoilin täällä.  Syksyllä ihastuin ikihyvikseni Kehäkukka shampoopalaan, josta tarinaa löytyy täältä. 
Tällä reissulla ostin Savi-Yrtti kasvosaippuan, jota parisen viikkoa käytettyäni voin suositella lämpimästi. Tuote putsaa naaman hyvin, mutta ei jätä iholle kristävän kuivaa tunnetta. Joululahjaksi puolestaan sain Kookos-Sitruuna Himalajansuolakuorinnan vartalolle, joka tuoksuu kerrassaan herkulliselta. Tätä en tosin ole kuin kerran lyhyesti vasta kokeillut, joten tarkempia kokemuksia siitä tulee kunhan olen saanut sen loppuun käytettyä.  

Flow kosmetiikasta ja sen tuotteista lisää tietoja löytyy yrityksen omilta sivuilta. Sieltä löytyy myös verkkokauppa, jota kautta tuotteita voi tilata. Suosittelen kuitenkin käymään ihan siellä myymälässäkin, jos se suinkin mahdollista on. Tuotteista saa minusta paljon paremman mielikuvan, kun pääsee paikan päälle niitä katselemaan ja nuuhkimaan :)

(Tämä postaus ei ole maksettu mainos, vaan syntyi ihan allekirjoittaneen omasta halusta ja aloitteesta. Kaikki kuvat ovat itse ottamiani ja Flow kosmetiikan luvalla julkaistu.)

Leppoisaa loppiaista kaikille!
 

14 kommenttia:

  1. Mä oon ihan rakastunut noihin tuotteisiin! Tuo kasvoille tarkoitettu palasaippuakin kestää vaikka miten kauan! Aion tilata lisää sen loputtua:)

    Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, se, että mä ostin ton kasvosaippuan, on oikeastaan sun ja Irinan syytä ;) Eka sä hehkutit sitä sun blogissa ja kun Irinakin vielä jatkoi samaa laulua, enhän mä vaan kestänyt enää. Pakko saada ;D Enkä ole hetkeäkään katunut ostostani, se on tosi ihana!

      Poista
  2. Onneksi en ole käynyt myymälässä, saattaisin seota ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa ;D Sekoaminen on kyllä ihan realistinen pelko tuossa putiikissa... ;)

      Poista
  3. Jaana, you know who :)7. tammikuuta 2014 klo 19.13

    Ihana postaus, kiitos!

    Mua kiinnostais kovasti se kalastajan saippua, koska tykkään sekä tervan että aniksen tuoksusta. Milleköhän tuollainen yhdistelmä oikein tuoksuu, oletko sitä sattunut nuuhkaisemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, Jaanaseni! Yes, I know who ;)

      Kalastajan saippuaa en ainakaan muista nuuhkineeni ainakaan niin tarkkaan, että muistaisin sen tuoksun. Asiasta villasukkaan, mä vastasin sun mailiin jo aikoja sitten ja nyt vasta tajusin kun postilaatikkoani siivosin, että vastaus ei koskaan lähtenyt eteenpäin! Joten palaan asiaan lähipäivinä :)
      Ja ihanaa, että jätit kommenttia <3

      Poista
  4. Luulin jo, että olet hylännyt mut, niisk... :) Postia odotellessa toivotan sulle ja sun kaikille rakkaille - enemmän ja vähemmän karvaisille - läheisillesi hyvää ja onnellista uutta vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi KULTA!! En kai mä nyt sua hylkäisi!! Kukaan muu ei näitä mun tolkuttomia palasaippuaintoilujani tajua just niinkuin sä ;D

      Oikein ihanaa uutta vuotta sinullekin, ja kaikille sun rakkaille ja läheisille <3 Viivi lähettää sulle erityiset terveiset ja yrittää näyttää kauniimmalta kuin koskaan... ;)

      Poista
  5. Voi ihme, olen lähettänyt tähän perään uuden viestin kotikoneelta, mutta sitä ei näy missään, mihinköhän maailman tuuliin sekin on joutunut? Mulla on ongelmia nimenomaan Maccilta lähettää mitään kommentin tapaistakaan, ne ei vaan kulje eteenpäin.

    Mutta joka tapauksessa mun piti vaan kommentoida, että Viivi on ehdottomasti kaunein kissa mitä tiedän ja Taavi on sitten se komein! Hurmaavaa saada 'kissamaisia' terveisiä :)

    Sitä sun postilaatikon siivousta innolla odotellen,

    Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uih, ihana tunne tuli tonne sydänalaan <3 <3 Kiitos paljon ihana sekä mun, että Viivin ja Taavin puolesta <3 No, Taavi tietty tiesikin jo olevansa Euroopan Komein Kolli ;D, mutta Viiville tekee kyllä ihan hyvää tällaiset kehut <3

      Ja malta vielä, Jaanaseni! Postia on tulossa, mulla vaan on ollut vähän taas ongelmia tuon säpon kanssa, ja no, palaan asiaan mailitse ;)

      Poista
  6. Ai niin, mun piti vielä kommentoida, että mä näin Flow-saippuoita ja -shampoopaloja Lifessä, mutta mulla oli niin kylmä nenä pakkasen jäljiltä, etten haistanut mitään :) Pitääpä odotella hiukan lämpimämpiä kelejä, hrrrr...

    Vieläkö muuten käytät Lushin saippuoita? Jos käytät niin onko sieltä löytynyt mitään kivaa uutta? Nythän sinne tuli Valentinen päivän joku nätti sydämiä täynnä oleva saippua, mutta en oo itsekään sitä vielä kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai käytän vielä Lushin saippuoita! Mulla vaan tuota saippuavarastoa riittää vielä joksikin aikaa (suunnilleen ensi vuoteen), niin en ole nyt juurikaan ostanut lisää saippuoita enää. Mullahan on nyt kokoajan käynnissä tää kosmetiikan vähennysprojekti... Lushilla pitäisi kyllä käydä, koska tartten jo kipeästi kasvonaamion. Pelottaa vaan sinne myymälään meneminen, koska tunnen itseni; sitten homma karkaa lapasesta ihan huolella... ;D

      Poista
  7. Niin voi käydä siellä joo, aika helpostikin :) Mua kiinnostaa myös se Prince Charming, ei vaan ole ollut aikaa käydä tsekkaa näitä uutuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prince Charming kuulostaa ihanalta ja Neon Love ainakin näyttää kivalta ;)

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)