perjantai 13. joulukuuta 2013

Kurkunleikkaajien aatelia

Tänään, kun on 13. päivä ja perjantai, haluan esitellä teille Kurkunleikkaajien kuninkaan. Hrrhhhh....

Huoli pois, luvassa ei ole verta ja suolenpätkiä tihkuva kauhutarina. Sen sijaan luvassa on vettä ja kurkunpätkiä tihkuva kertomus eräästä ennakkoperinnöstä...

Saanko esitellä, suorastaan pirullisen punainen ja vähintäänkin yhtä loistava kurkkuleikkuri. Tai olisiko se ehkä jonkinlainen vihannesviipaloija oikeasti...?
Oli miten oli, kyseinen leikkuri on ollut mutsini omaisuutta niin kauan kuin minä jaksan muistaa. Kurkusta sillä on viipaleita meillä leikattu, ja siinä tarkoituksessa se on osoittautunut olevansa vertaansa vailla! Sittemmin on kokeiltu muitakin vastaavia viipaloijia, eivätkä ne vaan pääse lähellekään sitä, mihin tämä leikkuri pääsee lopputuloksessa.


Kun muut leikkurit ovat kömpelöitä käsissä tai tekevät kurkkuviipaleista epätasaisia ja repaleisia reunoiltaan, on tämä punainen paholainen vaan hirveän helppo: laita lautanen pöydälle, ota kurkkuleikkuri toiseen käteesi ja aseta se hieman viistoon lautasen päälle. (Kuminen alareunus suojelee lautasta naarmuuntumiselta.) Sitten ota pätkä kurkkua toiseen käteesi ja ala viipaloida. Vajaa puoli minuuttia ja lopputuloksena lautasellasi on keko ihania, ohuita ja tasaisia kurkkuviipaleita! Just sopivia vaikka leivän päälle :)


Jaa, se ennakkoperintö?
Aivan niin, muutama viikko sitten äitini yllätti mut todella. Kun koko aikuisikäni olinkin jo ehtinyt kadehtia häneltä tätä kurkkuleikkuria, nyt hän päätti mulle sen antaa! Kuulemma oli hankkinut itselleen jonkun vielä paremman. Pyh, sanon minä. Ei mikään voi olla parempi kuin Punainen Kurkunleikkaajien Kuninkaallinen, joka on nyt MINUN! ;D

Se oli sitten ennakkoperintöä mutsilta mulle :D


Mukavaa viikonloppua kaikille! Ja hei, älkää nyt mitään kamalan ekstriimiä tehkö enää tänään; onhan kuitenkin se 13. perjantai.......


 

8 kommenttia:

  1. Hahhaa, kuulostaa ihan mahtavalta ennakkoperinnöltä:)!!! Mun on pitänyt pitkään hankkia tuollainen siivuttaja, mutten koskaan muista kaupassa niitä katsella, pitäis vissiin kirjottaa ihan lapulle:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea vaan siivuttajan hankintaan! Ja kannattaa kirjoittaa lapulle, ei sitä muuten muista :)

      Poista
  2. minä hoidan saman asian juustohöylällä, mutta tuo kyllä näyttää kätevältä :) siellä siis syödään nykyään paljon kurkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kurkku on pop! Mäkin joskus kokeilin juustohöylää, mutta olin jotenkin kömpelö sen kanssa kurkkua viipaloidessa...

      Poista
  3. Kiitos ihanan piristävästä postauksesta, on ollut aika raskasta jo pitkän aikaa, nyt tuli jo vähän hymy huulille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi muruseni! Ihanaa jos onnistuin pikkuisen sua piristämään :) Toivottavasti jaksat jo paremmin <3

      Poista
  4. Mä aina noita välillä bongaan jostain ja mietin et oiskohan hyviä! Ja nyt kun tiedän että hyvä on niin varmasti tarttuu seuraavalla kerralla mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnistut löytämään hyvän yksilön! Mä ostin kerran tälläsen vastaavan, mutta ei se kyllä yhtä hyvä ole kuin tämä...

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)