lauantai 21. joulukuuta 2013

Jouluisia tunnelmia

Edellisessä postauksessa saittekin vähän esimakua meidän joulukoristeluista, ja nyt tulee lisää :) Mitenkään erityisen paljon en yleensä joulukoristeita laittele, mutta ikkunoihin tykkään laittaa valoja. Ne valaisee mukavasti huonetta ja luo kynttilöiden ohella ihanaa tunnelmaa. Tänä vuonna varsinkin oli ilo nostaa ikkunoita esiin koristeilla, kun on uudet ja hienot ikkunatkin!

Keittiön ikkunalle virittelin vain ihan tavallisen valosarjan ikkunoiden väliin, kaveriksi sinne laitoin puisen lumiukon, pari joulupalloa ja tuollaista kimaltavaa kuusenkoristehörhylää "lumeksi". Tosi hankalaa oli saada kaikki kohdalleen siten, että olin itse tyytyväinen: vähän päästä lamput jostain valahti ja pallot ja hörhylänauha tipahtelivat ja meikäläinen kiroili kuin merimies ;D Mutta noin tunnin tappelun jälkeen lopputulos on mielestäni oikein onnistunut.

Lempparijoulupalloni pääsivät kaapin oviin roikkumaan, kun en muutakaan paikkaa niille keksinyt :D

Olkkarin ikkunaan pääsi paperitähti. Se oli muuten helppo kiinnittää, ainoa vaan, että sen johto ei halunnut millään pysyä piilossa verholautaan kiinnitettynä. Se tuli alas varmaan viisi kertaa, kunnes eilen  mä kyllästyin ja päätin käyttää teippiä ihan kunnolla ;) Meni varmaan puoli rullaa maalarinteippiä, mutta nyt on pysynyt jo yli vuorokauden kiinnikin! Ennätys se on tääkin ;D Mietin vaan, että eikö oikeasti muka helpompaakin tapaa olisi noiden johtojen kiinnittelyyn...? Vaikka jotain pidikkeitä, jotka voisi sinne verholaudan takapuolelle kiinnittää, ja joissa se johto sitten pysyisi ilman teippailuja?


Huomenna me lähdetään mutsilaan ja palataan kotiin vasta joulun jälkeen :) Ah, tätä lomalaisen elämän ihanuutta <3



8 kommenttia:

  1. Tunnelmallista <3 Mukavaa joulunodotusta ja viimeistä adventtiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Paperitähden johto muuten tipahti TAAS eilen aamulla... En jaksanut alkaa enää ennen lähtöä sitä takaisin virittelemään.

      Ihanaa joulunodotusta sullekin murmelsson <3

      Poista
  2. Hyvää joulua Dara <3

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia <3 <3 Kivaa päivää <3 <3

    VastaaPoista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)