perjantai 26. syyskuuta 2014

10 kuvaa kesään - syyskuu 2014

Tuulista syyskuun iltaa!

LittleB blogissaan Littlebigthings oli taas aloitteellinen ja starttasi tälle vuodelle uuden 10 kuvaa kesään -haasteen. Minä olin mukana tässä haasteessa jo viimeksikin, yhtä kuvaa lukuunottamatta. Kesällä me nimittäin lähdettiin mökille jo ennen viimeisen kuvan ottopäivää. Mulla oli kyllä kaikki aikomukset ottaa kesäkuun kuva ennen lähtöämme, mutta unohdin sen ihan täysin. Ja kun kotiin palasin vasta heinäkuun loppupuoliskolla, en enää viitsinyt alkaa kuvaamaan, saatika sen enempää selittelemään. Nyt tuli sitten selityskin sille kymmenennen kuvan puutteelle ;)

LittleB:n sääntöjä mä taas muokkaan pikkuisen itselleni sopivimmaksi:
a) en lyö lukkoon yhtä tiettyä päivämäärää kuukaudessa, koska en tiedä olenko aina valoisaan aikaan kuvaamassa kohdettani.
b) tämä kuva ei ole otettu suoraan omasta ikkunastani/parvekkeltani. Nyt pistän haasteeseen kuvan tästä lähimaastosta, reitiltä, jota kuitenkin lähes päivittäin kuljen.
c) tämä kuva on otettu tänään 26.9.2014. Seuraavat kuvat hyppäytän suoriltaan n. 10 päivää aiemmaksi. Eli tästä lähtien pyrin kuvaamaan saman maiseman siinä kuukauden 16.-17. päivä. Haluan kuitenkin ennen juhannusta saada kaikki kuvat kuvattua ;D



LittleB:n alkuperäissäännöt voit lukea täältä. Mun edelliset saman sarjan kuvat löytyy tunnisteen 10 kuvaa kesään alta, eli täältä. Sinne tulee myös nämä uudet postaukseni.

Kivaa syksyistä viikonloppua kaikille!



5 kommenttia:

  1. No niin, oispa se juhannus sitten jo :D Aikas kiva näkymä sulla siellä, vai sanoisinko tie mitä kuljet!

    Kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  2. Voi, oispa van jo se juhannus! Mutta sitä odotellessa tää haaste auttaa ;D

    Ja Marika, ONNEA!!! Sun blogi on aivan ihana ja näemmä muutkin kuin minä ovat huomanneet sen <3 <3

    VastaaPoista
  3. "Syysaamu kirpeä koittaa sinun kaduillas koulutie". Vai olisiko kotitie... Mä tykkään syksysta, ja erityisesti helteisen kesän jälkeen. Taipumuksia masokismiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyssä parasta on minusta ruska. Se vaan on aika laimea tänä vuonna jos viime vuoteen vertaa...

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)