sunnuntai 16. helmikuuta 2014

12 kissakaveria

On olemassa eräs asia, jota ei ensimmäiseksi ajattele, kun sisustuksesta puuhutaan. Kuitenkin se on yksi tarpeellisimmista kodin esineistä. Jotain, joka on aina esillä ja johon katse hakeutuu jo käytännön syistä tämän tästä.

Seinäkalenteri!

Nykyisin kalentereitakin saa jos jonkinlaisina, joka sisutukseen sopivina, monessa koossa ja monen näköisinä. Jokaiseen tarpeeseen löytyy omansa. Meillä yksi seinäkalenterin tärkeimmistä kriteereistä on se, että siinä on kissoja. Kuinkas muutenkaan ;D


Kissakalentereitakin on vaikka miten monenlaisia. Meidän kalenterina on jo muutaman vuoden ollut Hyvinkään eläinsuojeluyhdistyksen julkaisema Kissanystävän ajantieto. Tämä ei ole mikä tahansa kalenteri, sillä kaikki siinä kuvatut kissat ovat löytökissoja ja ne on kuvattu aidossa ympäristössä Kytäjän löytöeläintalolla. Kalenterissa jokainen kissa kertoo oman tarinansa itse, nämä tarinat ovat myös niin tosia, kuin kissan taustoista on voitu tietoja saada.

Juuri noiden tarinoiden takia mä olen aivan rakastunut tähän kalenteriin! Oikeasti niiden takana on nainen nimeltä Arja Nykänen, jolta sain ystävällisesti luvan julkaista muutaman näistä tarinoista. Ne ovat minusta niin kissamaisia juttuja, että ei ihmisen kirjoitamaksi uskoisi! Kissat niissä puhuvat, kertovat sitä, mitä kissan päässä pyörii :) Niitä lukiessa saa toisinaan nauraa ääneen, joskus taas kyyneleet kihoavat silmiin miettiessä, miten kovia tuo kissa on joutunutkaan kokemaan. Nämä aidot löytökissat ja niiden aidot tarinat ovat tämän kalenterin parasta antia!


KRISTO:

"Kun jouduin kissakotiin, minua luultiin tytöksi ja sain nimen Krisse. Kattia kanssa! Olenkos minä nyt niin tytön näköinen? Parhaani mukaan yritän sopeutua tänne kissayhteisöön, mutta vaikeaa se on energiselle nokkamiestyypille. Harmittaa, kun kundit eivät suostu komentooni. Niitä on mukava jahdata ja saada syöksymään formularadalle pakoon. Tästä hyvästä olen välillä joutunut jäähylle miettimään Kehräämön sääntöjä. Tytöt jätän rauhaan, sain nimittäin Mustalta Ruusulta tassusta. Se oli aika noloa. Piti vielä sanomani, että tykkään kauheasti rapsutuksista ja leikkimisestä. Alkuverryttelyn jälkeen voitais panna vaikka piirileikiksi!"
(Arja Nykänen)


SINDI:


"Voihan viiksi, kun runojalkaa taas kutittaa. Se on tuo vasen takajalka, vai oliko se oikea - en oikein muista. Korvassa soi runomitta, jota en mitenkään tahdo saada ilmoille, heksametri, jambi, trokee? Paitsi runoilijana, olen kissaksi muutenkin monilahjakkuus. Musisoin mielelläni, äänialani on koloratuurisopraano. Näyttämötaiteessa olen ilmiö. Ulkonäön, liikkeet, eleet ja ilmeet olen saanut syntymälahjoina. Toivon, että ymmärrät luomisen tuskan, sillä inspiraatio ei katso vuorokaudenaikoja. Ehkä sinäkin nautit taiteen eri muodoista? Silloinhan me sovimme mainiosti yhteen! Oo, nyt se runo syntyy..."
(Arja Nykänen)


TIIKERI:

"Olen nähnyt monta joulua, mutta tämä on ensimmäinen jouluni kissatalossa. Silloin kun minut löydettiin olin aika rähjäisessä kunnossa. Tassuista ja turkin kunnosta näki, että taivallettu oli elämän rosoisia polkuja. Arveltiin, ettei minulle löydy helposti uutta kotia, vanhakin olen. Mutta kuulkaapas... En suinkaan tahdo ylpeillä, mutta olen julkkis! Paikallislehti teki minusta jutun. Tiedättekö mihin se johti? Monen kuukauden kissakotielämän jälkeen tuli yhtä komea herrasmies kuin minäkin ja vei minut oikeaan kotiin! Minulla on nyt oma tyyny herrasväen välissä, nukumme yhdessä. Elämäni on yhtä joulujuhlaa, olen maailman onnellisin kissa!"
(Arja Nykänen)

Kissanystävän ajantieto 2014 -kalenteri on kymmenes lajiaan. Sen kaikki kuvat on kuvannut Minna Leino ja sen kaikki tekstit on kirjoittanut Arja Nykänen. Sen tuotto menee lyhentämättömänä Hyvinkään Eläinsuojeluyhdistyksen löytöeläinten hyväksi. Lisätietoja kalenterista löytyy mm. täältä, Hyvinkään eläinsuojeluyhdistyksestä lisää tietoja löydät täältä ja Kytäjän löytöeläintalosta täältä ja täältä.


Meillä kalenterin paikka on keittiön sisäänkäynnin luona, yläkaapiston sivussa. Siitä se on nopsasti nähtävissä, aina kun tarvitsee :)








Minkäslaisia kalentereita teiltä löytyy?

Kivaa sunnuntaita kaikille!



  


4 kommenttia:

  1. Meillä on jotain kalentereita missä taitaa olla jotain maisemia.
    Viime vuonna oli kalenteri missä oli kuvia miehen vanhempien kissoista ja joskus oon saanut lahjaksi hamsterikalenteri. Sellaisen olen tainnut ostaa joskus itsekin. Tänä vuonna meillä on pari ilmaiskalenteria. En ole ainakaan vielä löytänyt mitään kivaa kalenteria kaupasta tai Mustissa ja mirrissä voi olla hamsterikalentereita.

    Tuo keittiö on ihan samannäköinen kuin minun keittiöni n. 13v sitten :D. Ihan eri paikkakunnalla vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, hamsterikalenteri kuulostaa suloiselta <3

      Juu, keittiö taitaa olla jotain 70-luvun standardimallistoa, onneksi sentään tälle vuosituhannelle päivitettynä ;D

      Poista
  2. Miullakin on samanlainen kalenteri keittiössä;D Vanhat kalenterit olen säästänyt ja teen niistä kortteja. Ihan yliveto kalenteri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et muuten ikinä arvaa, keltä tän kalenterin sain ;D Toi kortti-idea on hyvä! Mjaaauuuhhhh....

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)