maanantai 25. marraskuuta 2013

Keittiön pieniä piristeitä

Mukavaa marraskuun viimeistä maanantaita!

Mulla menee nyt vähemmän mukavasti, sillä flunssa ei tunnu taittuvan millään. Pahemmaksi vaan lähti menemään viikonlopun aikana, kun töhnön ja pöhkön olon kaveriksi sain vielä yskän, nuhan ja kuumetta. Tänä aamuna ensitöikseni marssinkin tohtorille, joka määräsi mulle kolme päivää saikkua ja käski levätä ja juoda paljon kuumaa. Toivottavasti tää nyt auttaisi ja alkaisin vihdoin paranemaankin.

Mulla alkaa mieli siirtyä pikkuhiljaa talvitunnelmiin, ja se heijastuu tietty sisustukseenkin. Keittiössä on tapahtunut pieniä, mutta kummasti piristäviä muutoksia.

Keittiöpyyhkeitä mulla on yleensä käytössä kaksi kerrallaan. Yhdellä kuivaan astioita, ja se pyyhe roikkuu aina uunin luukun kahvassa. Toisella pyyhkeellä kuivaan pöytäpintoja, lähinnä tiskipöytää kosteapyyhinnän jälkeen, koska sen pintaan jää tosi rumat rannut, jos sitä ei kuivaa erikseen. Se pyyhe on aina roikkunut milloin missäkin, joko kaapin ovessa taikka oven kahvassa. Sille hankin taannoin Lidlistä muutamalla eurolla oman telineen. Tämä tuntuu varsin kätevältä; mahtuu hyvin kaapin oveen ilman ruuvaamisia, ja pyyhe pääsee kuivahtamaan siinä ilmavasti käyttöjen välillä.


Tiskipisteessäkin on tapahtunut pienoisia muutoksia. Lokakuussa loppui keittiösaippua, ja uuden hankittuani päätin samalla uusia sen pumppiksen. Ikean lasipumppis sai lähteä talviteloille ja kaivoin kaapista vanhan Biltemasta ostamani mustan pumppupullon. Tummat sävyt sopivat minusta hyvin talveen, kun taas kirkkaat raikastaa kesällä :)

Methodin tiskiainekin loppui, ja uutta en piheyttäni raaskinut ostaa, koska kaapin pohjalta löytyi vielä puolisen litraa vanhaa Fairya. Niin että Fairy-pullo sitten vaan tiskipöytää koristamaan? No, ei todellakaan! En sentään niin hulluksi enää aio heittäytyä, kun oon kauniimpien putelien makuun kerran päässyt ;D Viime talvena käytin pullollisen Maison Bellen käsitiskiainetta, ja kun se loppui, olin onneksi kaukaa viisas ja säilytin tyhjän pullon. Sinne nyt sitten töräytin Fairyn jämät ja kas, mulla onkin nyt sievä pullollinen melkein Maison Belleä tiskipöydän kaunistuksena ;D




Tiskirätiksi pääsi kesäinen arpajaisvoittoni, joka sopii minusta kuin nakutettu tähän kokonaisuuteen  <3






Nyt minä lähden noudattamaan lääkärin määräyksiä, eli ohjelmassa kuppi kuumaa teetä, pari pilleriä parannukseksi ja tuo teemukin takaa toljottava mörkö kainaloon lämmikkeeksi! Jollei tällä tauti taltu, niin ei millään :D


Toivotan teille terveempää viikon alkua :)

23 kommenttia:

  1. Parane pian! Kivoja piristeitä löytyy keittiöstäsi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jemina! Onneksi piristettä tulee ihan pikkuasioistakin :)

      Poista
  2. Toivottavasti tauti nyt loppuu, muista levätä!
    Ihanan näköinen keittiö nyt, haaveilen kans noin siististä ja tyhjästä keittiöntasosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tsinnia, levätty on ja taudin toivon todellakin vihdoin loppuvan! Johan tässä 1,5 viikkoa onkin jo podettu, alkaa suututtamaan ihan.

      Meidän keittiöntaso pysyy noin siistinä ja tyhjänä sellaisen pari tuntia siivouksen jälkeen. Viimestään sitten se alkaa kummasti keräämään kaiken sorttista ylimääräistä kamaa ja rojua... :D Varsinkin likaisia astoita ja postiluukusta tipahtelevia mainoslehtisiä se tuntuu haalivan kovin mielellään ;D

      Poista
  3. Pikaista paranemista.
    Ihan loistavaa, että noita kauniita pulloja voi uusiokäyttää moneen kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle Annaseni. Mä olen säilyttänyt yhden Methodin tiskiainepullon myös, seuraavaksi voisi ostaa vaikka sellaisen täyttöpussin Methodia ja täyttää kumpaa pulloa nyt vaan haluaa :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Irkkukurkku ;D (Mitäs tykkäät uudesta hellittelynimestäsi, jonka juuri keksin? ;))

      Poista
    2. Irkkukurkku :D Sä oot nainen ihan sekaisin. :D

      Poista
    3. Oon kato panadolipöhnässä. Ja melkein uuden kurkkuleikkurin onnellinen omistaja =D

      Poista
  5. Parane pian pikkuinen :) Kivalle näyttää kyökissä, tuo pyyheteline on hyvä idea, tiesittekö että Methodin tyhjiä vaahtosaippuapulloja voi myöskin kierrättää, laita pullo vähän yli puolilleen nestesaippuaa. lisää vettä, mutta pulloa ei saa laittaa ihan täyteen, jotta jää vähän ilmaa ja näin saa nestesaippuaa jatkettua ja ihanaa pehmeää vaahtosaippuaa, näin meillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, tarttee seuraavaksi ostaa sellaista Methodin vaahtosaippuaa kylppäriin, niin pääsee koklaamaan tuotakin vinkkiä :) Kiitos Tuiskuseni <3

      Poista
  6. Pikaista paranemista hana :)
    Tuo tiskirätti on superihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Soili!!!! Mitä sulle kuuluu? Ikävä on sua hana <3
      Tiskirätti on tosi ihana, tollanen korttelikartta :)

      Poista
    2. Hana <3 Mullakin on sinnuu ikävä...niisk. Oon usein jäänyt ajatuksiin siun viereen sinne teidän mökkimaisemiin <3.

      Täällä sitä ollaan kartan toisella laidalla, touhuillaan entisiä, huilitaan välillä ja nautitaan marraskuusta. Marraskuu on yksi lempparikuukauteni :) Nyt kun se DM Koti on huilingilla, niin kyllä meidän kotikin on aika rennon näköinen ilmestys, aikas taiteellinen versio, sanoisinko :D

      Rutistuksia <3 <3

      Poista
    3. Kunhan kuule sinne päin karttaa ollaan tulossa, niin ilmotan sulle ensitilassa! Täytyy meijän taas nähdä!! Mennään kesällä vaikka laiturin nokkaan istumaan ja upotetaan varpaat lampeen ;)

      Mutsi lähettää sulle terveisiä, oon just täällä sen luona kylässä!

      Poista
    4. Ilmoittele ihmeessä niin karautan teille :)
      Kiitos terkuista <3 , terkkuja sinnekin, äidillesi.

      Poista
  7. Tosi kivoja pikkupiristeitä keittiössäsi!!! Hihii, hyvä idea todellakin oli säästää kaunis Maison Belle -pullo ja laittaa Fairyt sinne:)! Pikaista paranemista♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi <3
      Toivottavasti alan tästä paranemaan, jouduin nimittäin tänään menemään uudelleen lääkäriin, kun pahemmaksi vaan tauti äityi levosta huolimatta. Keuhkoputkitulehdus mulla sitten oli ja nyt sain antibioottikuurin ja loppuviikko vielä saikkua. Tosiaan toivon, että pääsen maanataina jo töihinkin!

      Poista
  8. Ihania pirististyksiä ja tuo maison belle purkki on niin kaunis! :)

    ps. sain mailisi. olet ihana. kiitos muru. vastailen viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On toi Maison Belle kyllä nätti! Methodinkin pullot ovat minusta kauniita, mutta nyt kun mulla kaksi Methodin tiskiainetta oli putkeen käytössä, niin kaipasinkin jo oikeesti vaihtelua tiskiainepullonkin ilmeeseen. Samoin toi musta pumppis ilahduttaa mua nyt joka kerta kun keittiöön menen, vaikka viime talvena kun se viimeksi oli käytössä, ehdin siihenkin jo kyllästyä ;)

      Mikään ei ole niin häilyväinen kuin nainen, sanoo P =D

      Ihanaa et sait mailin, ootan sun vastausta <3

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Ai älä! On aika tyylikäs! Tuolta löytyy tuollaisia ja paljon muutakin kivaa:

      http://www.hyvantuulenpuoti.fi/kauniit-tiskirtit-c-29.html

      Kivaa sunnuntaita, Johanna!

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)