torstai 28. marraskuuta 2013

Eikä yhtään repsahdusta!

Otsikko yrittää olla puolustuspuhe tälle postaukselle. Muistatte varmaan mun kosmetiikanvähennyshaasteen? Äkkiseltään saattaa vaikuttaa siltä, että purnukkavuoreni ei varsinaisesti pienene tällä menolla, sillä nyt marraskuussa purnukkani ja purtiloni ovat saaneet lisää kavereita. Mutta hei, repsahduksia ei ole niistä yksikään, mikäli nyt haasteen säännöt oikein muistan! Irina saa tarkistaa todellisen repsahdustilanteen ;) 

Huomasin jo alkukuusta viimeisenkin pullon valtaisasta hoitsikkavarastostani tyhjentyneen. Joten lisää oli saatava. XZ on luottomerkki, se on vaan niin helppo napata kaupasta kärryyn eikä maksa paljoa. Eikä ole ikinä vielä tuottanut pettymystä. Sitä ei tuottanut tämäkään, kerrassaan herkullisen mustaherukkainen tapaus :)

Jo lokakuussa loppui Dermosilin keittiösaippua ja sen tilalle hankin nyt Pirkan sitruunantuoksuisen saippuan. Valitsin tuollaisen pumputtoman pullon, koska tiesin kaatavani saippuan erilliseen pumppikseen kuitenkin. Ei tää Dermosilia hakkaa, mutta ajaa asiansa ihan kivasti.

Dödökin loppui, ja ilmanhan ei ihminen pärjää. Cien-merkkinen dödö lähti mukaan Lidlistä. En ole ylipäätään dödöissä lainkaan merkkiuskollinen, vaan ostan lähinnä vaan jonkun silloin kun satun sitä tarvitsemaan. Näitä Lidlin dödöjä en ole aiemmin kokeillut, joten ihan kiinnostaakin kokeilla mitä siitä pidemmän päälle tykkään.


Hammastahanakin loppui, ja Lidlistä ostin tämän. Ennenkin ollaan tätä P:n kanssa käytetty ja ihan hyvää on. Tosin hammastahnojenkaan suhteen kumpikaan meistä ei ole mitenkään vaativaa taikka merkkiuskollista sorttia. Minusta nämä marketin hammastahnat ovat aika samanlaista kamaa kaikki, lähinnä maussa huomaan eroja.

Siinä oli nyt ne selkeästi ei-repsahdukset. Jokainen tuote hankittu loppuneen tilalle todelliseen tarpeeseen. Ja sitten alkaa se harmaa alue... ;)


Juu, se on palasaippua. Ja niitähän mulla riittää varmaan vuosikausiksi eteenpäin... ;D Mutta tämä onkin lahja! Eikös se niin mennyt, että lahjaksi saadut tuotteet eivät ole repsahduksia?
Mutsi lomaili taannoin viikon Virossa, ja tämä  Vuohenmaito - jalokuusiöljysaippua on tuliainen sieltä. Mistähän se äiti arvasi, että käsintehty palasaippua on mulle aina mieluinen tuliainen? ;)

The Body Shopin Mango-suihkugeelin ja Moringa-vartalovoin (uuuuhhhhhh) sain myös lahjaksi. P kävi risteilyllä ja toi nämä mulle tuliaisiksi. Okei, mä saatoin etukäteen mainita sille jotain näistä tuotteista... Siis ihan vaan vihjaisin, mitä sieltä laivalta tuliaisiksi voisi tuoda. Mutta ei kai sitä lasketa? Täytyyhän miehille kertoa mitä toivoo, ei kai ne muuten osaa mieluisia tuotteita ostaa? ;)

Seitsemän kosmetiikatuotetta lisää yhden kuukauden aikana. Huhhuh... Toisaalta, miinukselle en tule kokonaistilanteessa jäämään, sillä saman verran tuotteita olen ehtinyt jo loppunkin kuluttaa. Ja hei, eikä yhtään repsahdusta!

Hyvää yötä kaikille! Huomenna on perjantai :)



4 kommenttia:

  1. Ihanaa viikonloppua Daralle <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos LOVEly ;)
      Ihanaa viikonloppua sullekin <3<3

      Poista
  2. Sä oot vähän aikaisessa tän marraskuun osalta. :D Tosin, jos tietää ettei enempää mitenkään lopu ennen kuin kuu vaihtuu niin mikäs siinä! Enkä mä nyt varsinaisiksi repsahduksiksi noita harmaan alueen hankintoja kutsuisi, vaikka aavistuksen kyseenalainen on tuo tuliaistoivomus P:ltä :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en mä vielä tiedä, loppuuko jotain vielä nyt tässä kuussa, mutta miinukselle en siis ainakaan näiden ostosten takia jää, koska se seitsemän on jo loppunut :) Ne loppuneet mä esittelen sitten joulukuun alussa.

      Hih, aavistuksen kyseenalainen on juuri samoin, miten ittekin mietin ton tuliaistoiveen suhteen ;D Siksi mä sut ihan lupaa kyselemättä tuomariksi nimesinkin! Mutta ei siis varsinaisesti repsahdus, (vaikka kyseenalainen kyllä) niinkö? =D
      Mä alistun sun tuomioosi ;)

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)