tiistai 14. toukokuuta 2013

Keittiöviikko osa 1.

Tällä viikolla ajattelin pysytellä täällä blogissa lähinnä keittiön puolella. Keittiö kun on se kotini toinen lempparipaikka mulle, noin vuosi sitten rempattu ja kaikkein "uusin" osa kotiamme.

Ennen remonttia keittiö oli käytännössä 70-luvun alun alkuperäisasussaan, mitä nyt kaappien ovet oli jossain vaiheessa vaihdettu. Itse kaapit olivat taatusti alkuperäiset; sellaiset kapeat, ahtaat ja kulahtaneet. Kaappitilaa oli tuskin nimeksikään, ja esim. sähköpistokkeita oli hirveän vähän. Oli siis tosiaan korkea aika pistää keittiö nykyajan vaatimustasoa vastaavaksi.

Meidän keittiö on suht pieni, erillinen huone. Se ei siis ole yhteydessä olohuoneeseen ja ruokailutila sijaitsee keittiössä. Varsinaiset keittiön kaapistot kodinkoneineen on sijoitettu L-kirjaimen muotoon kahdelle vierekkäiselle seinälle. Ikkunaseinällä ei ole kaapistoja lainkaan, eikä sellaisia remontissa sijoitettu myöskään toiselle ikkunan viereiselle seinälle. Sille seinälle olemme itse kuitenkin laittaneet yhden oman seinäkaapistomme viime talvena.

Remontti tuli vuokranantajan piikkiin ja hyvin vähän asukkaille annettiin valinnanvaraa käytettyjen materiaalien ja värien suhteen. Onneksi vuokranantajalla sentään oli järki päässä ja kaapistoista tuli kauniin yksinkertaiset ja valkeat. Itse olisin varmaan ottanut astetta kirkkaamman valkoiset kaapistot, mutta näillä mennään ja kelpuutan ne kyllä erinomaisen mielelläni. Ainoastaan välitilan laatat ja tasojen materiaalin saimme valita kahdesta eri vaihtoehdosta. Valitsimme vaaleanharmaat laatat ja tummanharmaat tasot.

Tässä ikkunan viereinen seinä, jossa sijaitsee kylmäkalusteet ja liesi. Tasoille olemme laittaneet kahvin- ja teenkeittopisteen, leipäkorin ja lieden viereen nurkkaan kaikenlaista ruuanlaitossa tarvittavaa sälää.


Kahvinkeitin on OBH Nordican King of Coffee värissä Chilli. Vedenkeitin on joku halpismerkki, hyvin saman sävyinen punainen kahvinkeittimen kanssa. Nyt jos uudet keittimet ostaisin, valitsisin jonkin toisen värin kuin punaisen, vaikka punaisesta pidänkin. Jotenkin se tuntuu kuitenkin sanelevan liikaa muuta värimaailmaa pienessä keittiössä.


L-muotoisessa kaappien sijoittelussa on tuollainen kulma, josta yhden seinämän me maalasimme itse liitutaulumaalilla. Yleensä mä olen siihen kirjoitellut jotain humoristisia, keittiöön sopivia lausahduksia, mutta nyt se on ihan tyhjillään. Inspistä odotellessa ;)


Huomaatteko ylhäällä katonrajassa tuollaisen tosi hölmön näköisen pömpelin? Mä inhosin sitä aluksi, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että kun sitä ei voi poistaakaan, voi sitä sitten korostaa. Niinpä sijoitin seinäkellon siihen, ja kas, nythän se ei enää näytäkään yhtä hölmöltä :D


Tässä L:n toinen sakara, eli keittiön ikkunaa vastapäätä oleva seinä. Sillä sijaitsee tiskauspiste ja muuta tarpeellista tavaraa.



Huhhuh... Siinäpä tuli kuva poikineen. Toivottavasti ette nukahtaneet kesken kaiken ;D
Seuraavassa postauksessa luvassa olis sitten vähän lisää keittiötä ;)

20 kommenttia:

  1. Tuli hauska fiilis, kun katselin keittisi kuvia: meidän keittiömme on myös L-mallinen ja kaikki toiminnot on tismalleen samoilla pakoilla kuin teilläkin :D. Arvasin jo heti ennen kuin alempia kuvia olin edes nähnyt, että ensiksi tulee tiskiallas ja sitten tiskari :).

    Tuo välitilan laattojen sävy on todella kaunis <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :) Tää on varmaan joku standardi systeemi, miten ne kaiken sijoittelee tämän mallisissa keittiöissä. Toi tiskari on meidän oma, siis itse ennen remppaa hankkima. Remontissa ne jätti vain kolon tuohon kohtaan, jossa oli sellainen irtolaatikosto. Se laatikosto meillä on nyt toisaalla keittiön nurkassa ja tiskari tuolla kolossa.

      Poista
  2. * siis keittiösi kuvia ;). Näköjään väsyneenä ei pitäisi yrittää kirjoitella mitään :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D No, mä en olis kuule huomannu mitään kirjoitusvirhettä ellet olis sitä korjannut ;)

      Poista
  3. Joo kyllä tuo välitilan laatta on tosi hyvä! Eikä tuo pömpeli tosiaan edes kauheasti silmään pomppaa, vaikka siinä onkin tuo korostus kello! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään myös välitilan laatasta! Mulla itsellä se pömpeli suorastaan särki silmiä aluksi, ja nyt kellon myötä olen melkein alkanut tykkäämään siitä ;D

      Poista
  4. Mä aina jaksan ihailla sinun keittiötä! Se on kyllä pööfekt :)) Tuo on kätevintä, että sen mikron saa tuohon kaappien alle eikä sen tarvitse hillua tasolla! Ugh!

    Mä tuun niiiin joku päivä kahville sun ihanaan keittiöön :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos kehuista <3 Lämmittää kyllä mieltä, varsinkin kun blogeissa kattelee muiden viimosen päälle laitettuja supermoderneja keittiöitä, niin alkaa sitä omaansa kattomaan välillä, että no joo... Mutta mä kyllä tykkään! On niin tuoreessa muistissa vielä se 70-luvun malli ;D

      Ja tietenkin sä tuut kaffelle! Ja täytyyhän sun sohvakin koelöhötä vielä!

      Poista
  5. Kivan näköinen keittiö! :) Meillä myöskin pieni L-muotoinen keittiö, ikkuna, jääkaappi, liesi, tiskiallas samoilla paikoilla. Vähän kuin olisin omaan keittiöön katsonut paranneltuna versiona! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhii ;D Eiks teillä ollu vielä se 70-luvun malli?

      Poista
  6. Mä oon niin kade tosta mikron paikasta! Voi kun meilläkin saisi mikron pois tasolta tilaa viemästä...

    Kivannäköinen keittiö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Jossu! On tuo mikrohylly kyllä kätsä keksintö, ennen meilläkin oli mikro tasolla tilaa viemässä :) Ainoa negatiivinen juttu, mitä mä tuosta keksin, on se, että se tuntuu keräävän kaikenlaista krääsää ja lippulappusta mikron päälle ja sivustoille... Nytkin oli näemmä jäänyt stailaamatta noi jotkut rojut pois sieltä ;D

      Poista
  7. Tosi siisti keittiö :)

    VastaaPoista
  8. Kivan näköiseksi ootte kyllä saaneet tuon keittiön, tuosta on hyvä ponnistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä tykkään kanssa, aina silloin kun keittiö sattuu olemaan edes suht siistissä kunnossa ;D

      Poista
  9. On kyllä kiva keittiö teillä, ihanat sävyt keittiössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suffeliini! Ja mä ihailen niin sun keittiötäsi :D

      Poista
  10. OBH:n Chilit on kivoja, meiltäkin löytyy samaa sarjaa leivänpaahdin, monitoimikone sekä sauvasekoitin. Kivan piristäviä väriruiskeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään, vaikka tosiaan nyt tuntuu siltä, että punainen väri sanelee liikaa muuta värinkäyttöä pienessä keittiössä. Mä esim. olisin halunnut ottaa vaihteeksi keittiöön ns. tehosteväriksi vaikka keltaisen, mutta en uskalla noiden keittimien takia...

      En kuitenkaan aio uusiakaan ostaa vielä, sillä nuo toimivat hienosti ja mä tykkään niistä edelleen, jopa niiden punaisesta väristä ;) Pidän siis punaisesta väristä, mutta se on mulla tehosteena ollut aika voimakkaastikin jo pidempään, joten ehkä tää on vain kyllästymistä...

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)