lauantai 21. toukokuuta 2016

Tea time

Mä olen lähes blogini alusta saakka etsinyt sopivaa rakoa ja aasinsiltaa esitellä teepurkkini. Koska sellaista ei ole tuntunut löytyvän, on koko postaus jäänyt suunnitelman asteelle. Sopivaa tuntumaa ei löydy vieläkään, mutta enää en jaksa välittää ja miettiä turhia. Jotenkin paineet blogata tuntuvat katoavan päivä päivältä ja sen myötä ilo ja motivaatio kasvaa! Ihana tunne :) Joten tässä tulee, sen suurempia pohtimatta, mun teepurkkipostaus =D





Mä olen varsinainen kahvikissa, mutta juon myös teetä paljon. Rakastan kahvia, mutta vielä enemmän rakastan nauttia sen rauhassa, oikein pitkän kaavan mukaan. Tänä keväänä toki rauhalliset aamut ovat mulle sairausloman takia olleet jokapäiväistä herkkua, mutta normaalisti työaamuina keitän kotona vain teetä, jonka juon muiden aamutoimien ohella. Kahvia saa sitten töissä. Iltaisin ja iltapäivisin juon yleensä aina teetä, sillä kahvin kofeiini viivästyttää nukahtamistani illalla.

Pussiteelle ostin muutama vuosi sitten Clas Ohlsonilta tämän mustavalkoisen metallirasian, joka on sisältä jaoteltu kuuteen pieneen lokeroon. Näppärää kun saa useaa eri teelaatua ja -makua siististi samaan rasiaan. :) Rasia on minusta nätti ja ansaitsisi paikan esillä keittiössä. Tähän saakka se on valitettavasti pöytätilan puutteen takia ollut kaapissa piilossa, mutta nyt nostin leipäkorin vaihteeksi kaappiin ja laitoin teet tilalle tuohon tasolle veden- ja kahvinkeittimen viereen. Kahvipurkki jäi toistaiseksi ainakin vielä kaappiin. Täytyy joskus kokeilla, tulisiko tasolle liian ahdas tunnelma, jos senkin nostaisi esille.


Irtoteelle olen kokeillut jos jonkinlaisia purkkeja, ja toistaiseksi parhaaksi on osoittautunut yllättäen Lidlin lasinen salaattijuustopurkki. Alunperin se siis sisälsi salaattijuustokuutioita öljyssä, ja niiden päädyttyä parempiin suihin pääsi itse purkki uusiokäyttöön irtoteerasiaksi. Pidän kovasti sen kulmikkaasta muotoilusta ja siihen mahtuu just sopivasti yhden, n. 60g irtoteepussin sisältö. Positiivista on sekin, että etiketit irtosivat purkista kuumassa astianpesuainevedessä liottamalla ilman turhia kiukutteluita!


Mä olen tässä samalla katsonut lätkän MM-kisojen Suomi-Venäjä-matsia ja vihdoin viimein Suomi avasi maalihanansa ja tasoitti tilanteen 1-1!! Nyt pistän tämän postauksen vaan nopsaan pakettiin ja keskityn kannustamaan Suomen voittoon ja loppuotteluun! Mukavaa lauantai-iltaa kaikille :)

12 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä keittiön tasolla pitää olla esillä just ne mitä eniten käyttää. Tosi kätevä tuo rasia! Tilasin juuri Taffelgutin mustaa Earl Grey teetä (olen ehdottomasti mustan teen ystävä!) ja myönnän rehellisesti, että purkki tulee jäämään tasolle ulkonäköseikkojen vuoksi, on nimittäin niin kaunis purkki, että!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli pakko käydä lunttaamassa nuo Taffelgutin teepurkit ja voi jestas että ovatkin kauniita!! <3 Ehdottomasti pitäisin itsekin esillä niin nättiä purkkia :)

      Sulla tuli viesti kahteen kertaan, joten poistin ylimääräisen version :)

      Poista
  3. Mulla on teepusseille mustavalkoinen muumi purkki :) Se on tosin kaapissa, kun itse tulee juotua teetä niin vähän. Mutta vieraat on tykänneet, kun kaivan sen esiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kattellut niitä Muumirasioitakin. Tosi kivoja nekin :)

      Poista
  4. Ojj, onpas nättiä kuvia!

    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Isla ihanasta kommentistasi <3 Mukavaa päivää sinullekin :)

      Poista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Ensimmäistä kertaa vierailulla blogissasi. Onpa kiva blogi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kuin kiva, että eksyit tänne Minna M! Tervetuloa toistekin :)

      Tuhannet kiitokset kommentistasi! Mä lupaan tulla vastavierailulle sinun blogiisi piakkoin. :)

      (kommenttisi tuli kahteen kertaan, joten noukin pois tuon toisen.)

      Poista
  7. Tuollainen rasia on kyllä näppärä keksintö, johon saa useampia teemakuja helposti saataville. :) Ja hauska keksintö hyödyntää tuo purkki uusiokäyttöön irtoteelle! Kauniita kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Ja anteeksi tosi myöhäinen vastaus <3

      Teepurkki on kyllä näppärä :)

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)