perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kosmetiikkaa tuppaa

Iltaa immeiset!

Mulle vaan purnukoita ja pulloja putkahtelee ovista ja ikkunoista ilman, että itse voisin asiaan mitenkään vaikuttaa... Just joo ja seliseli!
Eli suomeksi, kosmetiikkavuoreni on jälleen kasvanut, ja nyt tulee kootut selitykset. :D

Kaikki alkoi siitä, kun P kävi työkaverinsa kanssa risteilyllä. Hän käski mun toivoa jotain tuliaista. Hän pyysi mua tekemään listan kaikesta mitä vain haluaisin, ja hän sitten siitä valkkaisi mitä tuo. Tarvitsin tuolloin jo kipeästi suihkugeeliä lisää ja tuumin myös, että ripsiväri olisi hyvä uusia. Lisäksi pistin listalle vartalovoita ja jalkavoidetta. Kun P tuli kotiin, mukana hänellä oli kaikki mitä olin toivonut! Selitys sille oli se, että hän oli kuulemma ajatellut tuovansa mulle n. 50€ arvoisen tuliaisen ja nämä toivomani tuotteet sopivat siihen hintahaarukkaan...



Sain The Body Shopin Vineyard Peach suihkugeelin ja vartalovoin. Tätä suihkugeeliä olen jo aiemmin kokeillut ja tuolloin ihastuin  sen tuoksuun ikihyviksi. Olenkin tosi iloinen, että sain sitä nyt taas ja vielä lisäksi samantuoksuisen vartalovoiteenkin!


Edellisten lisäksi sain vielä The Body Shopin Hemp jalkavoiteen sekä Max Factorin False Lash Effect Fusion mascaran. Ripsaria jo tarvitsinkin ja kokemukseni TBS:n Hamppu-käsivoiteesta ovat hyvät, joten odotukset tälle jalkavoiteelle ovat niinikään aika kovat.


Meillä on töissä säännöllisesti Dermosil-kuvasto kahvihuoneessa tilaamista varten. Yleensä pidän itseni kurissa enkä tilaa mitään. Tilaan sitten itsekseni isomman satsin kerralla yhdessä mutsin kanssa. Nyt en enää malttanut mieltäni, vaan pistin duuniporukan mukana neljä tuotetta tilaukseen...


Tarvitsin sekä keittiöön että kylppäriin nestesaippuaa. Keittiösaippuaksi valikoitui nyt Dermosilin Salvia-saippua, sillä sitä en ole aiemmin kokeillut vielä ja pumppupullon ulkonäkö miellyttää minua kovasti.

Kylppärissä me käytämme pääasiassa palasaippuoita, mutta vieraille ja satunnaisesti myös omaan käyttöön tarvitaan nestesaippuaakin. Sellaiseksi otin tuollaisen vihreän kartion muotoisessa pullossa olevan saippuan. Hygienian kannalta tämä muotoilu ei lienee ole kaikkein paras, mutta nyt halusin sitä kokeilla.



Suihkugeeliä taikka vartalovoidetta en nyt olisi varsinaisesti tarvinnut, mutta nämä ovat kausituotteita. Myynnissä vain rajoitetun ajan. Ja voiko nyt näin ylisöpöjä ja ihania pulloja vastustaa?!??

Kyseessä on siis Dermosilin kesän 2015 Blossom-sarjan suihkugeeli ja vartalovoide. Paitsi että itse pullot ovat niin herkullisen kauniit ja naiselliset, myös tuoksu on minusta aivan ihana: siinä on samaan aikaan kukkaista muhkeutta ja keväistä raikkautta sopivan miedossa muodossa. Vaikka en oikeasti näitä tarvinnutkaan, olen suorastaan hävyttömän tyytyväinen siitä, että tilasin ne!



Sitten sain vielä mutsilta kolme tuotetta, joita hän itse on jo kokeillut, muttei enää kokenut tarvitsevansa niitä.


Ensimmäinen niistä on Dermosilin Linimentti-voide, jota mutsilla ollessani käytin menestyksekkäästi lihaskipuihini.

Toinen on Simin hiuksiin jätettävä hoitosuihke, jota mutsi ei jostain syystä ollut tyknnyt käyttää. Mä huolin sen lähinnä siksi, että pullo on tosi hieno ja tuotekin sopii mun tukalle... ;D

Kolmas on Four Reasons kuivashampoo, tai siis pullon mukaan "Hair powder". Minä olen hyvin tarkka näistä tuotteista, sillä hiukseni ovat äärimmäisen helposti rasvoituvaa sorttia. Pesen tukkani lähes aina työaamuisin, sillä hiusteni rasvoittuvuusväliä ei mitata päivissä, vaan tunneissa. Joskus olisi kuitenkin kiva, ettei tarttisi ennen kukonlaulua nousta suihkuun, joten kuivashampoo on tarpeen. Kaipaan siis jotain, joka todella poistaa sitä rasvaa. Kuvauksestaan huolimatta tämä tuntui tekevän sitä, joten huolin toki heti itselleni.



Niin, eli 11 tuotetta lisää. Mahtoikohan purnukkavuori pienentyä taas yhtään... Suoraan sanoen en tiedä, enkä oikeastaan edes välitä. Kun on tällänen kosmetiikkahamsteri, niin minkäs sille mahtaa... :D

Täältä armaiden pullojen ja purkkieni seasta toivotan kaikille oikein aurinkoista viikonloppua! Helteet tulivat yhdessä heinäkuun mukana, nautitaan niistä nyt siihen saakka kunnes rupeaa kuumuus kyllästyttämään ;)

12 kommenttia:

  1. Sä voisit aloittaa päinvastaisen haasteen eli "Uudet kosmetiikkatuotteet" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sopis mulle vähintään yhtä hienosti kuin tää vähennys (siis niinko mikä?) juttukin. Toisaalta sitten mä en varmaan hillitsisi himojani enää yhtään ja ostaisin vaikka mitä ja Daralandiasta tulisi kosmetiikkablogi ja mä menisin konkkaan... ;DD Ja sitten olis taas pakko aloittaa se vähennyshaaste...

      Poista
    2. No mut eihän se mitään haittais! Sun blogin olennainen osa mun mielestä on kosmetiikka. :)

      Poista
    3. Ihan tosi? Mä kannan itse kamalan huonoa omatuntoa siitä sisustuksen ja kotoilun vähäisestä määrästä viimeisen vuoden aikana...

      Poista
    4. Sulla on ainakin ulospäin hyvin voimakkaasti perusarjesta kertova lifestyleblogi. Sisustusta toki, mutta sen verran vähän, että en sisustusblogina pitäisi. Mä uskon, että sä(kin) kirjoittelet siitä, mikä milloinkin inspiroi ja sillä tavalla varmaan sitä oman lojaalin lukijakuntansa saa. :)

      Poista
    5. Oon tässä nyt maustellu ja maistellu tuota sun sanomaa ihan kunnolla... Ja olet kuule oikeassa! Jälleen kerran :) Ei tää varmaan olekaan mikään sisustusblogi. Täytyy yrittää karistaa se peikko pois mun harteilta... Huh, Irkku että nyt laitoit mut oikeesti ajattelemaan!

      Poista
  2. Onneksi olen saanut pidettyä itseni kurissa enkä ole selaillut sitä meidän työpaikkamme olevaa Dermosilin kuvastoa - siinä olisi saattanut käydä köpelösti - nuo ruusuputelit ovat suloisia;)
    Tuo Four Reasonsin hiuspuuteri on kelpo tuote . itse käytän sitä välillä kohottamaan latistuneita hiuksia.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet Lady kyllä osoittanut hyvin urheaa ja järkevää mielenlaatua, kun et edes selaile Dermosilin kuvastoa! Mä taas olen niin hävytön, että melkein katson ansainneeni nyt tilauksen duuniporukan mukana, kun koko pitkän syksyn, talven ja kevään hillitsin itseäni... =D

      Poista
  3. No mutta!! KAikkihan nuo näyttävät ja kuulostavat siltä että HALUAN KOKEILLA :).. Tuliskohan niitä ovista ja ikkunoista? Meillä tuntuu että niitä LÄHTEE kyseisistä aukoista 2 tyttären matkaan kotona käydessään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa Birgit! Tuntuukohan mun äidistäni samalta kuin susta...?

      No, jos et muuten pääse ovien, ikkunoiden taikka Dermon kuvastojen ääreen, niin täältä pääset:
      https://www.dermoshop.com/fi/
      Ja TBS:n tuotteitahan saa Suomesta jopa paremmin kuin laivoilta :)

      Kiva kun kommentoit!

      Poista
  4. :) Sinuun on varmasti asennettu jokin magneetti, joka vetää kaikenlaista ihanaa kosmetiikkaa puoleensa. Ihania tuotteita kaikki ja kaikkihan ne on hyvin kuluvaa tavaraa. Kyllä ne ajan kanssa vähentyy. :)

    Auringonpaistetta sinne hana <3

    VastaaPoista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)