tiistai 23. joulukuuta 2014

Punaisen paluu

Olipa kerran aika, jolloin minun lempivärini oli punainen. Silloin meillä oli punaisten verhojen lisäksi vielä punainen sohva ja punainen nojatuolikin. Lienenkö silloin saanut lopulta yliannostuksen punaisesta, koska sittemmin olen haaveillut vain vaaleasta ja valoisuudesta. Raikkaan valkoisen viehätys ei ole edelleenkään hälvennyt, mutta nyt syksyn ja alkutalven mittaan alkoi punaisen kaipuu taas kummitella mielessäni. Lopullisen sysäyksen sain partsin punaisista lyhdyistä, ja niiden innoittamana päätin tuoda punaista takaisin sisätiloihinkin.




Järjen päätin pitää nupissani kuitenkin, enkä siis sännännyt saman tien ostamaan kaikkea mahdollista punaista aina sohvasta alkaen ;) Pääosaan pääsikin mutsin mulle jo jokin aika sitten ostama Vallilan pyöreä matto. Aikani sitä olin pyöritellyt mielessäni ja pohtinut laitanko sitä edes lattialle ja jos laitan, milloin laitan. Nyt sitten tuli sen aika. Se päätyi olkkarin lattialle. Kaveriksi se sai vanhan, punaiselta ajaltani peräisin olevan sivuverhon ikkunaan, ja verhon kanssa samasta kankaasta tehty pieni koristetyyny tuo vielä punaisen säväyksen sohvaankin. Olkkarin pöydälle laitoin vielä Iittalan punaisen Teema-sarjan leipälautasen tuikkualustaksi.




Mä tykkään! Punainen tuo piristävää lämpöä talven pimeyteen ja sopii tietenkin näin joulun aikaan hienosti tunnelmaa tuomaan. Kuitenkaan sitä ei ole kokonaisuudessa niin paljoa, etteikö tuntuisi mukavalta vielä joulun jälkeenkin. Ja kun kyse on lähinnä vain tekstiileistä, ei ole suurikaan vaiva riisuutua punaisesta taas sitten kun siihen kyllästyy. Mutta nyt, vuoden pimeimpään aikaan, meidän olkkari näyttää minusta oikein tunnelmalliselta, pirteältä ja kivalta :)




Keittiökin sai ripauksen punaista piristyksekseen. Vanha punaruutuinen verho pääsi taas vanhaan nurkkaansa. Sen alla olevan lipaston päälle laitoin suuren lyhtyni, joka oli aiemmin olkkarissa. Ison lyhdyn viereen pääsi Taavin vanha Rakkauspukki ja lisäksi ikkunaan pistin pikkuisen punaisen  lyhdyn roikkumaan. Vaihdoin vielä punaisen käsipyyhkeen ja patalapun naulaan, ja kun kahvin- ja vedenkeitinkin ovat punaisia, on kokonaisuus keittiössä aika kiva.





Varsinaisia joulukoristeita meillä on todella vähän tänä jouluna pikkuviikari-kääpiöhäärä-täystuho-Viljamista johtuen. Kissakakara kun takuuvarmasti riipii alas kaiken, mikä vähänkin roikkuu :D Se kiipeilee olkkarin verhoissa ja alkoi härkkimään ikkunaan laittamaani paperitähteäkin niin innokkaasti, että katsoin parhaaksi ottaa koko tähden pois. Tilalle ripustin joulupallon. Yrittää penska sählätä senkin kanssa, mutta joulupallossa ei sentään ole sähköjä. En edes harkitse ottavani esiin viime jouluna keittiötä koristanutta minikuusta. Osaan vain kuvitella, kuinka ekan yön jälkeen kuusi löytyisi kämpän itäsiivestä ja koristeet länsisiivestä... =D Keittiön ikkunalla oleva valosarja on sijoitettu viisaasti ikkunoiden väliin, jonne onneksi edes Viljami ei pääse ;)




Vilihauskis, niin kuin mutsi Viljamia kutsuu, kasvaa kohisemalla. Enää se ei ole pikkuhippu, vaan on jo melkein Viivin kokoinen. Se on oppinut huolehtimaan hygieniastaan erinomaisen pikkutarkasti ja osaa jo sanoa oikein komeasti MAU! Järki ei vaan kasva samassa tahdissa ja aikamoinen riiviö se on vieläkin. Luonteeltaan se on tosi utelias ja peloton. Jos meillä ovikello soi, pitää Viltsu ottaa ensin syliin ja mennä sitten vasta avaamaan ovi, jotta kakara ei katoa rappuun. Taavin ja Viivin kanssa se tulee toimeen hyvin, mitä nyt saa joskus Viiviltä köniinsä, kun käy liian päällekäyväksi Viivin mielestä :D



Ja hei, olen palannut takaisin Instagramin ihmeelliseen maailmaan! Oman rakkaan Galaksin kauneinpani saan korjatuksi vuoden lopussa, mutta siihen saakka saan lainata P:n puhelinta instailuun :) Ja voitte uskoa, että olen ihan älyttömän iloissani ja innoissani. Joten käykää ihmeessä tutkailemassa meikäläisen joulutunnelmia Instasta! Tosta sivupalkistakin löytyy kuvake, jota klikkaamalla pääset seuramaan mua Instagramissa :)

Oikein ihanaa joulun aikaa kaikille!

10 kommenttia:

  1. Oikein hyvää joulua teille <3 <3

    VastaaPoista
  2. Toi punainen sopii teidän kotiin kuin nenä päähän! Ja voi että, mua niin aina naurattaa tuo Taavin Rakkauspukki. :D Ihanaa joulua teille <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks vaan sovikin! Ihan itsekin yllätyin :) Taavi taitaa olla jo unohtanut koko Rakkauspukkiparan, tosin pukki varmaan on ihan tyytyväinen ;D

      Ihanaa joulua sinullekin, Irinaiseni <3 <3

      Poista
  3. Ja sopii teille ihan tosi hyvin!! Hyvää joulua <3

    VastaaPoista
  4. Tunnelmallista Joulua teille :) Kotinne näyttää ihanalta punaisessa asussaan ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tsinnia <3 <3 Ihanaa joulua koko teidän poppoolle!

      Poista
  5. Tunnelmallinen joulukoti.
    Hyvää joulua teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon A! Iloista joulua teidän perheelle myös :)

      Poista

Jätä viestiä käynnistäsi! Huomaa, että yli 6 päivää vanhoihin teksteihin on päällä kommenttien valvonta, jotta huomaan ne varmasti :)